Pitkästä aikaa Ruisrockissa. Viime (ja se eka) kerta oli vuonna 2005, kun esiintymässä oli The Ark. Ruisrockissa on hyviä esiintyjiä ollut sen jälkeenkin ja matkakin Turkuun on olematon, mutta jostain syystä (traumat kävelymatkasta) ei ole tullut lähdettyä.
Nyt oli kuitenkin vähintäänkin pakko, sillä synkkien brittirock-bändien ykkönen The Editors oli kiinnitetty esiintyjäksi samaiselle päivälle kuin synkkien brittipop-bändien ykkönen Hurts. Tätä kaksikkoa ei vaan voinut jättää väliin, joten oli oltava reipas ja suunnattava Ruissaloon.
Omalla autolla Messukeskukseen, josta festaribussilla kohti festarialuetta. Voi miten vanhaksi voi näinkin nuori ihminen itsensä tuntea, kun on seurassa bussillisen humalaisia nuoria. Festarialueelle rämpiminen tuntui kestävän ikuisuuden, eihän tuo matka mikään ihan lyhyt olekaan. Paikan päällä olikin sitten suuren juhlan tuntua; monta esiintymislavaa, lukematon määrä ruokakojuja ja muita kojuja. Kaikesta näkyi, että kyseessä on yksi Suomen suurimmista musiikkitapahtumista.
Kävelin festarialueen ympäri muistutellen itselleni, missä Hurtsin ja Editorsin esiintymislavat sijaitsevatkaan. Huokaisin helpotuksesta kun kumpainenkin löytyi helposti. Istuin nurmikolle rentoutumaan ja kuuntelemaan Samuli Putron keikkaa. En kuullut aivan koko keikkaa, mutta kaikki hitit kylläkin. Hyvin oli yleisö mukana ja hyvinhän tuo odotusmusiikista kävi.
Sitten olikin aika hivuttautua jo kohti Hurtsin esiintymislavaa. Sain itselleni hyvän paikan vitosrivistä keskeltä.
Huokauksia. Keikka oli aivan mieletön. Laulaja-Theon lavakarisma iski kuin häkä, yleisö täysillä mukana, lavalla balettitanssijat, yleisöön heitettiin valkoisia ruusuja pitkin keikkaa. Hurts esitti kaikki hittinsä, eli Miracle, Wonderful Life, Stay, Better Than Life, Sunday, Illuminated sekä oman keikkasuosikkini Blind:in. Lisäksi tietysti myös muita kappaleita, joista itselleni syvimmin kolahti Somebody To Die For, joka onkin uusimman levyn uusin sinkku, eli pian hitti sekin. Keikan aikana sai tanssia ja hyppiä ja toisaalta vain seistä haltioituneena uskomattoman kauniista musiikista. Aivan upea kokemus.
Hurtsin keikan jälkeen siirryinkin sitten Editorsin keikkalavan eteen odottelemaan ja päädyinkin sitten eturiviin. Lava oli erikoisen muotoinen ja laulaja oli lopulta hyvinkin kaukana yleisöstä, mahdollisesti toki omasta toiveestaankin, sillä liikkumavaraa lähemmäskin olisi kyllä ollut.
Yhtye tuntui aluksi jotenkin etäiseltä, joskin musiikillisesti toimi erittäin hienosti alusta alkaen. Laulaja-Tom totesi kyllä muutaman ensimmäisen kappaleen jälkeen, että josko he nyt vaikka pääsisivät vauhtiinkin, eli jonkinlaista "tukkoisuutta" oli ehkä tosiaan alussa. Tunnetuimmista kappaleista kuultiin Munich, Smokers Outside The Hospital Doors, The Racing Rats ja Papillon, joka sai yleisön sekoamaan kunnolla. Biisi oli livenä vielä voimakkaampi kuin levyltä ja sitä tosiaan passasi kyllä mainiosti pokoilla ja tanssahdella.
Ikinä ei saisi harmitella niitä kappaleita, jotka jäävät soittamatta, mutta mitään en voi sille, että olen aavistuksen pettynyt, että eivät soittaneet Blood:ia. Se on kuitenkin itselle se kappale, joka ensimmäisenä tulee Editorsista mieleen. Mutta helvekon hyvä keikka oli siitä huolimatta.
Kahden hienon keikkaelämyksen jälkeen piti sitten pimeässä jolkotella monenmonta kilometriä, josta annan kyllä Ruisrockille miinuksen. Metsätietä useamman kilometrin humalaisten kanssa kävellessä sitä toivoisi jonkinlaista valaistusta sekä järjestyksenvalvojia reitille. Mutta kyllä keikka-adrenaliineilla nyt tuon matkan talsi ja hyvin jaksoi kotiokin vielä ajella. Jos Ruisrockiin ei liittyisi näitä järjestyksellisiä puutteita niin kävisin siellä varmasti useammin kuin kahdeksan vuoden välein. No, jospa ne ensi vuodellekin keksivät jonkun näin hienon bändiyhdistelmän, silloinhan ei sitten auta kuin mennä. Tämän vuoden kaksikko toimi loistavasti ja olen supertyytyväinen, että pääsin paikalle.
