tiistai 23. heinäkuuta 2013

Sotkamon syke / Lauantai 20.7.2013

Lauantain esiintyjistä kiinnosti vain Nightwish, joten latasimme festariseurani kanssa kaiken energiamme (tällä kertaa ilman juhlajuomaa) siihen keikkaan valmistautuessa. Keikan suhteen sinänsä ei oikein tiennyt mitä odottaa, koska tosiaan aiempaa kokemusta Nightwishin keikoilta ei ollut ja toisaalta solistikin on vasta hetki sitten vaihtunut.

Kaikesta huomasi, että yhtye on kova sana maailmallakin ja keikkakokemusta löytyy rutkasti. Lavarekvisiittaa oli huomattavasti enemmän kuin muilla festivaalin esiintyjillä ja ennen bändin lavalletuloa nähtiin pieni intro-video efekteineen. Bändin astellessa lavalle yleisö hullaantui. Naissolisti Floor Jansen huokui lavakarismaa ja lämpöä ja olipa hän opetellut puhumaan suomeakin.



Keikalla kuultiin ainakin:

She Is My Sin
Bless the Child
Ever Dream
Wish I Had An Angel
Nemo
Amaranth
Storytime
I Want My Tears Back

Sekä tietysti pitkä lista kappaleita kahdelta uusimmalta levyltä, joita en nimeltä tunnistanut. Setissä oli ehkä harmillisen vähän vanhempaa tuotantoa, mutta toisaalta uusia kappaleita ei ollut tarvinnut sovittaa uudelleen Floorille toisinkuin esimerkiksi selkeästi madallettu Ever Dream Tarjan ajoilta. Floorin ja Marcon äänet sopivat mainiosti yhteen ja muutenkaan uudesta laulajattaresta ei löytynyt kyllä mitään moitittavaa. Toivonkin, että hän saisi jatkaa yhtyeessä ensi vuonnakin.Yhtyeen varsinaisista jäsenistä selkeästi eniten esillä oli Marco, muiden jättäytyessä hyvinkin taka-alalle. Olin aavistuksen yllättynyt, ettei kosketinsoittaja Tuomas Holopainen puhunut yleisölle keikan aikana sanaakaan. Kuitenkin useimmille Nightwish henkilöityy nimenomaan Holopaiseen. Bändin yleisenergia oli kuitenkin erittäin hyvin kohdillaan, keikka oli kaikinpuolin onnistunut ja toiveet kyllä täyttyivät. Oli todella hienoa vihdoinkin nähdä tämä yhtye livenä, kun sitä kuitenkin on tullut kuunneltua jo liki 15 vuotta.

Tapahtuma teki lauantaina yleisöennätyksensä ja sitä olikin juhlistettu upealla tavalla. Jo entuudestaan rikkaaseen Nighwishin lavashow:hun pommeineen ja lieskoineen oli yhdistetty aivan mielettömän upea ilotulitus keikan viimeisen kappaleen ajaksi. Youtubesta löytyi videota ilotulituksesta, video ei siis ole kuvaamani. Voin kertoa, että oli aika huikeeta olla kokemassa tuo paikan päällä:

https://www.youtube.com/watch?v=X2uqcODPVcI

Kylmät väreet menevät vielä videotakin katsoessa. Mahtava päätösnumero ikimuistoiselle festariviikonlopulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti