maanantai 5. elokuuta 2019

Viikate / Porispere / 3.8.2019




























Yksi parhaista festarikeikoista ikinä. Siis miltään yhtyeeltä, ikinä. Tavastian keikka oli tietenkin antanut osviittaa siitä, mitä voi varovaisesti uskaltaa ootella, mutta en ainakaan itse ollut hokannut Päivi Federleyn kulkevan mukana festarikeikatkin, joten siinä oli heti ensimmäinen ilahtumisen paikka.

Olin etukäteen aavistellut, että settiin valikoituisi Kuu kaakon yllä -albumin lisäksi Kesävainaja-EP ja näinhän se oli. Alkuun kunnon pirskeet Elämä kuin, Kravattipakko ja Eräs kaunis päivä tahdissa. Sitten väliherkistelyä, kunnes taas jäätävät pirskeet tahdissa Tanssin. 
Ja oli muuten ihan superhuippumahtavaa kuulla uudestaan Routakasakka / Hallamaatuska. Se oli järjettömän kaunis Tavastialla ja järjettömän kaunis kylmenevässä Porin myöhäisillassa, jossa hengitys alkoi jo huurtua. Olin iloinen kaikkien festarikävijöiden puolesta, että pääsivät kuulemaan tuota taidokasta soittoa.
Tehkää Viikate, jooko, jatkossakin tilaa Arvon ja Kaarlen mahtaville kitaroinneille keikoilla. Kyllä me kuunnellaan ihan just niin monta minuuttia improja ja sooloja ynnä muita kuin vaan viittitte vetää.

Mahtava ilta. Kiitos Viikate.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti