sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Maj Karma / Leipätehdas, Vaasa / 30.11.2018



Vaasan keikka oli seikkailu. Bussilla illalla Vaasaan ja bussilla yöllä takaisin kotiin. Ennen keikan alkua kävimme kaverini kanssa Leipätehtaan alakerran hämyisessä luolabaarissa, jonne on pakko päästä joskus uudestaan pidemmäksikin aikaa iltaa istumaan. Omituinen paikka.

Leipätehtaalla en ollut käynyt ennen. Olimme heti saapuessamme fiiliksissä siitä, että yleisö oli käytännössä katsoen lavalla bändin kanssa. Toki heti pientä huolta aiheutti lavan pienuus ja lukuisat potentiaaliset kiipeilymahdollisuudet. Näin silmissäni jo Ylpön nyrjähtäneen nilkan ja jokusen aivotärähdyksen.

Maj Karmaa lämppäsi Vaasassa energinen RiESA, joka kuvailee soittavansa punk metallia. RiESA mainostaa myös olevansa oivaa musiikkia Maj Karman ystäville, joten ennakkoasetelmat olivat jo oikein positiiviset. Ja voi jee mikä meno! Ihan huikea lavakarisma, todella lahjakasta soitantaa ja kerta kaikkiaan hyvä fiilis. Ei ollut todellakaan vaikeuksia jammailla eturivissä tämän tahtiin. Olisin rakastanut tätä teini-ikäisenä, voi jestas, olisin todella. Nytkin tykkäsin kovasti. Lämmin kiitos bändille cd-levystä. Varmasti tapaamme vielä.

Maj Karman keikka oli superhuippumahtavaparas. Yleisö oli leppoisaa ja kivasti mukana. Lavan ahtaus ei aiheuttanut ihmeempiä vaaratilanteita keikan aikana ja pääsääntöisesti pystyi olemaan ihan rennosti. Keikan jälkeen oli aikaa vaihtaa kuulumisia bändin jäsenten kanssa ja saimme kiitokseksi ahkerasta kiertämisestä Jii Savolaiselta koko kiertueen käytössä olleen rumpukalvon. Minä sain kunnian tulla kyseisen rumpukalvon lähihuoltajaksi. Lopulta meinasi jopa tulla kiire siihen 03 lähteneeseen bussiin, niin mukava meininki keikkapaikalla oli keikan jälkeen. Kotona 06 aikoihin, kun laitoin pään tyynyyn, tunsin aivan suunnatonta kiitollisuutta siitä, mitä olen saanut tässä seurassa kokea. Kiitos Karmaperhe. Se osa minusta, joka elää musiikilla, on teidän kanssanne hyvin vahvasti elossa.

Kiitos myös Leipätehdas. Asiakaspalvelu oli kymppiplus, alkoholittomien drinksujen osaaminen kiitettävää ja on todella hienoa, että on paikkoja, joissa sujuva rokkimeininki jatkuu keikan jälkeenkin ja olo on metalliväellekin kotoisa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti