Kotiteollisuus - Valtatie 666

Noniin. Nyt vähän pidemmästi Kotiteollisuuden uudesta albumista Valtatie 666.

Levyn alkupuoli saa truefaninkin huolestumaan. "Kusipää" on aikamoinen turhake ja kolmoskappale "Järjen ääni" on valitettavasti aivan samaa sarjaa. Välissä oleva "Kyy povessa" taas edustaa tyylisuuntaa, jota en ymmärrä ja josta en hiukkaakaan nauti. Biisistä tulee välittömästi mieleen Kuningas mammona, joka ei iske minuun ei millään tapaa.

Mutta sitten. Neljäntenä biisinä oleva "Kaikki on kaupan" kiskoo täysillä mukaansa. Kertsi on kerrassaan nerokas. Tästä saa erittäin hyvässä mielessä tehokkaan korvamadon. Olo alkaakin yhtäkkiä olla toiveikas - mitä vielä on tulossa.

Ja kun seuraavana biisinä levyllä on "Sädekehä", on kaikki toivo palautettu. Sädekehä on juuri sitä, minkä Kotiteollisuus osaa paremmin kuin mikään muu yhtye tällä planeetalla. Älkää kysykö, mikä se se on, ei sitä voi selittää. Täydellisen riipivä tempo, sopivan synkät lyriikat, hienot stemmat, toimivaa kitarointia ja vielä loppuun kunnon tunnelmointipätkä - ah.

Sädekehästä jatketaan kauniilla sillalla kappaleeseen "Taakka", joka jatkaa samaa nerokkuutta kuin edeltäjänsä. Kappaleessa on kokeiltu peruskaavasta poikkeavaa rakennetta ja se on ollut ehdottomasti oikea valinta. Taakkaan kertyy sellainen voima, joka iskee läpi betoniseinästä, ja samaan aikaan kylmät väreet aiheuttava herkkyys. Tämä kappale ei millään tapaa sovellu esimerkiksi illanistujaisten taustamusiikiksi vaan se pitää kuunnella yksin, tai "yhdessä yksin". Automatka pimeällä toimii erinomaisesti tämän ympäristöksi.

Siirtymä kappaleeseen "Vääräleuka" on vähän haastava, koska tämä kappale sitten taas hyvinkin sopii keveään illanviettoon. Kuten myös levyn nimikkokappale "Valtatie 666". Nämä biisit tarvitsivat kesän ja festarit. Minun syksy-melankoliaani nämä eivät oikein osu. En kuitenkaan tyrmää vaan kuuntelen tarkemmin keväämmällä. Joraamis-potentiaalia kun selvästi löytyy kuitenkin.

"Pimeyden ytimeen" osuu sitten taas aivan täysillä. Mielettömän kaunis kappale, jonka haluaisin tällä hetkellä kuulla joka välissä. Laitan tämän soimaan aina, jos liikun autolla sellaisen matkan, että ehdin kappaleen kokonaan kuunnella. Kertosäe on niiiiiiiin hieno. Ja kuulokkeilla kuulee, että tässä on sitä samaa kitarointia kuin "Kaikki on kaupan" -kappaleessa. Kannustankin siis: pitäkää tää! Tää toimii!

Älä vajoa pimeyden ytimeen, sillä sieltä et koskaan palaa
Perässäsi vaikka helvettiin meen, eikä kumpikaan koskaan palaa 

"Heikoilla jäillä" on hyvin perinteistä Kotiteollisuutta, näistä hidastempoisemmista versioista. Ei mitään hirveän yllättävää, mutta toimii. Lopun kitarointi on tosi kaunista. Ja C-osan voisi kuunnella uudestaan ja uudestaan. Siitä tulee jollain tapaa vähän mieleen "Yö päivää keinuttaa", joka on yksi maailman kauneimmista kappaleista.

Lopetusraita "Maailma nukahtaa" on pitkä, mutta ei sekuntiakaan liian pitkä. Tämäkin toimi autolla ajaessa aivan järjettömän hyvin. Kilometrit vain vilisevät kun taidokas soitto jatkuu ja jatkuu, saaden kokoajan uusia sävyjä ja käänteitä. Tämä kappale vie johonkin todella syvälle.

Kokonaisuutena Valtatie 666 on aika vaikea arvioida. Varsinkin kun kuulokkeissa soi tätä kirjoittaessa Maailma nukahtaa -kappaleen osuus kohdasta 6min eteenpäin. Tämä on niin kaunista, ettei voi kuvitellakaan sanovansa levystä mitään negatiivista. Tätä voisi kuunnella pienen ikuisuuden.
Ehkä yhteenvetona voi todeta, että tällä albumilla on mielettömiä hetkiä. Toivon, että sanavarastoni olisi laajempi ja keksisin kuvaavia ilmaisuja sille, kun joku vaan koskettaa. Nämä hetket toisivat arvosanaksi tietenkin täyden kympin, mutta levyn alkupuoli sitä kokonaisarvosanaa omalla kohdallani kyllä laskee. Ei tämä kasipuolta huonompi voi silti millään tapaa olla.

Kotiteollisuus - Valtatie 666 
8,5/10

Maj Karma / Brummi, Rauma / 27.10.2018

http://valokulabo.com/magazine/maj-karma-valittaa-faneistaan/?fbclid=IwAR0TLsn-vBf9rhHjpuRWn9bAtCAYd7Cin3HiA0863r3BaKEZ7mlIpPlcB-E

Hyvän mielen nettijuttu Maj Karman faneista ja välittämisestä.

Lauantaina oli ohjelmassa Maj Karman Rauman keikka. Se olikin sitten tälle vuodelle Maj Karman keikka numero 9 minulle. Olen aiemmin ollut kerran vastaavanlaisella keikkamäärällä yhdellä kiertueella ja silloin kyseessä oli Herra Ylppö & Ihmiset albumi Luuranko. Kirjoittelin silloin, että minkäänlaista kyllästymistä ei ollut havaittavissa, eikä ole kyllä nytkään, todellakaan. Nytkin Nivalan ja Rauman välissä tuntui olevan jopa pieni ikuisuus. Uuden levyn biisit eivät ole kokeneet livenä minkäänlaista inflaatiota, vaan iskevät tajuntaan yhtä kovaa kerta toisensa jälkeen. 

Rauman keikan alkupuolta tosin varjosti yksi erittäin huonosti käyttäytynyt yleisön jäsen, jonka läsnäolo sai minut olemaan hyvin varuillani ensimmäisten kappaleiden ajan. Olin jo aika harmissani siitä, että ilta menee ns.ohi, kun kokoajan piti seurata tilannetta, mutta onneksi ko.henkilö poistui paikalta muutaman kappaleen jälkeen ja pystyin rentoutumaan ja nauttimaan keikasta. 

Settilista näkyykin kuvassa. Oli hauska riehua Hullu huutaja. Ja Voimanlähde vaan on niin symppis. Ilta oli aivan loistava. Ja oli ihanaa, kun oli taas kanssafani-kavereita seurana. Muutoin kun tämä keikkareissailu on melko yksinäistä puuhaa auton ratissa.

Rehellisyyden nimissä on pakko myöntää, että kyllähän muutamia muutoksia settilistaan tekisin kiertueen lopulle, jos voisin (olettaen, että kaikki menee suunnitellusti ja pääsen vielä paristi osallistumaan). Tosin aika pieniä sellaisia. Heivaisin Sodankylän pois ja laittaisin tilalle Pohjolan tai Sarvia ja hampaita. Heivaisin myös Rukouksen ja tilalle tulisi Kyynel. Vaihtopenkille menisi hetkeksi myös Kokki, varas, vaimo ja rakastaja ja tilalle tulisi vaikkapa Arpi tai Satiinisydän. 

Tällaisia kohtuullisen realistisia vaihtolaisia miettien siis. 

Joskus olisi hauska miettiä, mikä olisi se "the unelmasetti", mutta nyt ei ehkä ole siihen riittävästi kapasiteettia.

Loppukaneettina. Kiitos bändi, kiitos ihanat keikkakaverit. Kiitos JiiSavolainen rumpukapulasta. Edellinen onkin vuoden 2009 RMJ:n keikalta.

Kotiteollisuus / Olympia, Tampere / 13.10.2018

Sain Kotiteollisuuden uuden levyn käteeni vasta perjantaina 12.10., joten ennen keikkaa kuuntelukertoja oli ehtinyt olla vasta kaksi. Levy vaatii vielä muutamia kuunteluja ennen kuin kerron siitä pidemmin mielipiteeni, mutta nyt jo tiedän, että nahkean alun jälkeen on kappaleesta 4 lähtien albumilla joukossa ihan mielettömiä helmiä, joihin tulen hurahtamaan täysin.  Jossain arvostelussa oli moitetta biisien pituudesta, enkä voi siihen kyllä millään tapaa yhtyä; yksikään sekunti ei tuntunut ylimääräiseltä. Todella tunnelmallista ja vaikuttavaa kitarointia.

Kotiteollisuutta Tampereella oli lämppäämässä oululainen Tuohimaa, joka soitti rennon ja energisen rokkikeikan. Tunnustauduin cd-levy -formaatin kannattajaksi ja sain siitä hyvästä kotiin vietäväksi Tuohimaan albumin. Suuri kiitos siitä!

Kotiteollisuuden keikka alkoi uuden levyn kappaleella Taakka. Taakka edustaa minulle sitä helmi-osastoa ja oli mieluinen avauskappale. Muutoin uusimmalta kuultiin keikalla Sädekehä (toimii huolella, ihan huippu) Kusipää, Järjen ääni ja Kyy povessa. Edellä mainitut kolme ovat sitä albumin nahkeaa alkupuolta, mutta mukavahan sitä on joka tapauksessa uutta kuulla livenä. Ja etenkin Kusipää on kyllä livenä paljon levyversiota parempi.

Ihan super-iloinen olin siitä, että KT soitti reilut 10v vanhan rallatuksensa Pää kylmänä. Kyseinen kappale oli Ralliraita-elokuvan tunnari ja tykkäsin sekä elokuvasta että biisistä kovasti. Olin bongannut instasta, että biisiä on nyt seteissä ollut ja varovaisesti toivoin, että se tulisi Tampereellakin. Kiittijee kun tuli! 

Lisäksi kuultiin ainakin Helvetistä itään, Helvetin hieno matka, Minä olen, Tämän taivaan alla, Raskaat veet, Vuonna 1 & 2, Kielletyn puun hedelmä, Jos sanon, Kivireki.

Tosi jees keikka. Soitto ja laulu kohdillaan ja bändillä jotenkin kokonaisuudessaan hyvä meininki. 

Erityismaininta valoille. Valoshow oli huikea. En ole hetkeen nähnyt yhtä hienosti kappaleisiin sovitettua. Etenkin Sädekehän ja Minä olen kohdalla valot oli aivan vau! Hienoa panostamista.  

Yleisöstä olisin voinut kirjoittaa paljon ja rumasti lauantai-iltana, mutta ehkä tiivistän ne fiilikset nyt pohdintaan; miksi tulla keikalle pilaamaan toisten fiilistä pelleilemällä? 

Maj Karma / Tuiskula, Nivala / 6.10.2018

Ekaa kertaa Tuiskulassa. Hauska paikka ja leppoisaa väkeä. Juttuseuraa riitti odotteluajaksi ja keikalla jengi osallistui hienosti. Yhen tyypin kanssa juttelin Ääri-albumista ja kannustin häntä huutelemaan Valaiden laulua. Niin hän teki ja niin se soitettiin. Hyvä diili. Tyyppi ei ollut kuullut uutta levyä vielä ollenkaan ja vakuutin, että tulee siihen keikalla hurahtamaan huolella. Uskon, että niin kävi.

Ei paholaisii oo
Osa minusta kuolee
Lama lama lama
101 tapaa olla vapaa
Ukkonen
Puumiekka
Mustavalkoista melankoliaa
Sodankylä
Kokki, varas, vaimo, rakastaja
Peltisydän
Kukaan ei huomaa mua
Johnny Deppin näköinen nainen
Valaiden laulu
Voimanlähde
Rukous
Attentaatti


Hieno ilta. Kiitos Maj Karma ja Tuiskula.

Maj Karman kiertueen avauskeikat Naantali & Uusikaupunki 21.-22.9.2018

Tästä tulee yksi henkilökohtaisimmista blogikirjoituksistani. Näin mietin ajaessani kotiin Uudenkaupungin keikalta 22.9.2018.
Perjantaina Naantalissa syksyn kiertue avattiin tyylillä. Kaivohuone keikkapaikkana on kristallikruunuineen hämmentävän tyylikäs, mutta taipui luontevasti myös metallisydänten illanviettopaikaksi. Keikka avattiin kesältä tutulla tyylillä 101 tapaa olla vapaan kappaleilla Ei paholaisii oo ja Osa minusta kuolee. Siitä jatkettiin edelleen tutusti Lama lama lamalla ja 101 tapaa olla vapaalla. Tuttuuden joukossa oli myös uutta. Ensimmäistä kertaa livenä (ainakin minulle, siis) Mustavalkoista melankoliaa. Itkin meikkini pilalle liikutuksesta. Rakastuin kyseeseen kappaleeseen keväällä ihan hulluna ja olen odottanut palavasti live-kokemusta. Se lunasti odotukset. Toinen freesi uutuus oli Voimanlähde, josta ei vaan voi olla tykkäämättä. Hieno ilta, mukavaa seuraa, tosi omituinen keli.

Lauantaina mietin, jaksanko ajaa Uuteenkaupunkiin keikalle. Kotiväki tuuppasi ovesta ulos ja sanoi, että harmittaa, jos en mene. Kotiväki tietää hyvin.
Keikkapaikalla edessä oli tyhjyys ja oma pää piti virittää sellaiselle taajuudelle, jossa fokus on täysin eteenpäin. Olen todella onnellinen, että olin paikalla. Ylppö kiskoi Mustavalkoista melankoliaa -kappaleeseen kiehtovan raivon, joka teki kyseisestä hetkestä oikeastaan yhden vuoden parhaista. Se kosketti johonkin todella syvälle.
Eräs sinnikäs yleisön jäsen pyysi toistuvasti Valaiden laulua ja saikin bändin siihen lopulta taipumaan. Ja kui hienoo se ny sit oli!
Illan henki oli keskusteleva. Ylppö kertoi, että samaisessa keikkapaikassa Klaani oli aikanaan vetänyt tyhjälle salille. Klaanista puhuminen oli oikeastaan se asia, josta ne ajatukset kotimatkaa aloittaessa heräsivät. Olen nähnyt Maj Karman Kauniit Kuvat ensimmäistä kertaa samaisena iltana kun näin Klaanin livenä, ensimmäistä ja ainoaa kertaa. Ihastuin Klaaniin täysin, mutta lopettivat aika pian tuon keikan jälkeen, olisikohan se keikka ollut Luvian Onervarock 2002? Muistan sen illan hyvin, ja muistan monta muutakin MKKK-keikkaa noilta ajoilta ja sitten etenkin Metallisydämen ilmestymisen ajalta. Jäin miettimään keikoilla käymistä ja sitä, kuinka paljon se itselle merkitsee.

Miksi ihmiset eivät käy keikoilla? Minun on todella vaikea ymmärtää sitä, koska itse en selviäisi ilman livemusiikkia. Minulle ne ovat niitä hetkiä, joissa lataan pääni ja sydämeni. Saan avaimia tunteiden käsittelyyn, väylän itseilmaisuun ja nollauksen arjen keskelle. Keikalla ei voi ajatella mitään, silloin eletään hetkeä ja heittäydytään. Riehutaan, tanssitaan, itketään, nauretaan. Koen nuo hetket korvaamattomiksi kaiken keskellä.
Mietin, onko oma arvostukseni ja intohimoni musiikkia kohtaan perinnöllistä vai opittua. Isäni on musiikin harrastaja ja lapsuudenkodissa soi aina rokki. Tiesin alakouluikäisenä, kuka on Albert Järvinen, ja vanhempani tiesivät vuonna 1997, mikä bändi on Him. Olin onnekas ja onnellinen, kun vanhempani halusivat tietää, mitä minä kuuntelen ja kunnioittivat valintojani. Yhteiseksi suosikiksemme isän kanssa nousi Tehosekoitin ja isällä vielä tarkemmin Screamin' Stukas eli Tehosekoittimen enkkuversio. En ole vieläkään saanut takaisin sitä levyä.
Musiikkia harrastava vanhempi oli varmasti syy myös siihen, miksi sain käydä keikoilla niin nuoresta alkaen. Tammerfesteillä olin ensimmäistä kertaa 14-vuotiaana, ja 16-vuotiaana kahlattuja keikkoja oli kertynyt jo melkoinen määrä. Vanhempani lähtivät usein kuskaamaan, kun halusin Heinolassa jyrää -tapahtumaan, DBTL:iin jne.

Kunnioitan muusikkoja suunnattomasti. He luovat taidetta, josta minä saan nauttia ja josta minä saan voimaantua. Menen keikoille kuuntelemaan sitä taidetta ja hengittämään tunnelmaa, joka sen ympärille muodostuu. Olen lähes aina keikoilla selvinpäin, koska haluan elää sen tilanteen aitona, avoimena ja rehellisenä. En usko, että latautuisin samalla tavalla humalassa. Toisaalta ajattelen, että keikalle on oikeus tulla vain viihtymään, joraamaan, tsekkaamaan mikä meno. En siis ärsyynny siitä, jos joku huutaa Ukkonen, vaikka se tuli juuri 15 minuuttia sitten. Se ei ole minulta pois. Koen arvokkaaksi sen, että tullaan paikalle ja tuetaan elävää musiikkia ja keikkapaikkoja.

Tuntuu äärettömän surulliselta, kun mestoja suljetaan toinen toisensa perään. Ensin lähti Porista Bar Kino, sitten Turusta Gong ja pian lähtee Raumalta Brummi. Näistä uutisista särkyy aina sydän. Eikä tästä suuntauksesta voi olla huolestumatta, kun tietää, että samaan aikaan levymyynti on siirtynyt kai tasolle olematon, koska Spotify. Pelottaa, että musiikin tekeminen ja keikkaileminen ei ole pian enää muusikoille kannattavaa, tai keikkojen järjestäminen yrittäjille. Se olisi maailmanloppu muusikoiden lisäksi meille, jotka elämme ja hengitämme musiikkia.
Kannustan, rakkaat kanssaihmiset, käykää keikoilla!

Kuuntelin tuolla reissulla Salama-levyn läpi pariin otteeseen ja haluan näin lopuksi taas kerran sanoa, että se levy on todella hyvä.
Yön pimeydessä... saa minulta täydet pisteet.