Karmarock / 28.7.2018 / Harjavalta

Tänä vuonna oli taas ohjelmassa täsmäisku-Karmarock, eli katsomaan keikat ja kotio. Ohjelma ja puitteet olisivat houkutelleet pidempäänkin ajanviettoon, mutta perheteknisistä syistä toteutus oli enemmänkin muotoa piipahdus.
Eturivipaniikki oli tänä vuonna taas aika maksimaalinen, kun ensin piti tähdätä itsensä eturiviin Kotiteollisuuden keikalle klo 19 ja sitten Maj Karman keikalle klo 21. Hyvin onnistuivat strategiat kuitenkin ja Fanta-tölkkien voimin tuli paikat varmistettua.

Kotiteollisuus soitti hyvin samankaltaisen setin kuin Turussa huhtikuussa. Tällä välillä olen kuitenkin kuunnellut Vieraan vallan aurinkoa ihan älyttömän paljon ja rakastunut siihen täysin, joten nyt Varjoihmiset oli itselleni erittäin toivottu biisivalinta. Vainoharha puolestaan oli todella vaikuttava, jopa vähän pelottava. Loistava intensiteetti siis.

Muutoin kuultiin:
Kivireki
Vuonna yksi ja kaksi
Raskaat veet
Kielletyn puun hedelmä
Helvetistä itään
Kusipää
Viinamäki
Minä Olen
Helvetin hieno matka
Tämän taivaan alla

Tiivistän keikkatunnelmat toteamukseen:
Hienoo oli!




Maj Karman setti oli sama kuin muillakin keikoilla, mutta siitä ei ehditty ihan kaikkea soittaa. Keikalla kuultiin:
Ei paholaisii oo
Osa minusta kuolee
Lama lama lama
101 tapaa olla vapaa
Ukkonen
Rukous
Kokki, varas, vaimo ja rakastaja

Ja sitten show repesi. Improa, huutoa, kaatuneita mikkiständejä, yleisön joukkoon hyppimistä.

Peltisydän
Kukaan ei huomaa mua
Onko pakko antaa
Attentaatti

Keikka venyi lopulta 13 minuuttia yliaikaiseksi. Paikoin keikuttiin sekopäisyyden rajamailla. Heti keikan jälkeen todettiin seuran kanssa, että överiksi meneminen oli lähellä, mutta että sinne asti ei kuitenkaan menty. Kokonaisuus oli kierolla tavalla hallinnassa, vaikkei se sinänsä ollut millään tapaa hallinnassa.

Energia. Intensiteetti. Tunnelataus. Keikan jälkeen omat tuntoni purki parhaiten toteamus "elää ja hengittää musiikkia". Se olo minulle tulee myös noista valokuvista, joissa Ylppö makaa lavalla Kurittu polvillaan vieressään.


Kiitos Karmarock hienosta kattauksesta ja tunnelmasta, jota ei voi kuvailla, se pitää kokea.

Maj Karma & Viikate / Pakkahuone, Tampere / 21.7.2018

Hemmetin kuuma ja itsellä vähän epämääräinen olo. Päätin kuitenkin lähteä Tampereelle, kun oli kivalla aikataulutuksella nähtävissä sekä Maj Karma että Viikate.
Moni muukin oli liikkeelle lähtenyt ja Pakkahuoneella vasta sitten meiningin kiihtyessä olikin kuuma!

Maj Karman settilista oli tältä kesä-tourneelta tuttu, vain järjestystä vähän muuteltu. Välillä vajottiin hyvin herkkiin tunnelmiin, välillä riehuttiin kunnolla. Kokki, varas, vaimo ja rakastaja toi kyyneleet Ylpön silmiin. Muistimme Ylpölle läheistä ihmistä huutamalla niin lujaa, kuin keuhkoista lähtee.
Tämän jälkeen Ylppö ohjeisti itseään ja yleisöä, että siirrytäänpäs sitten pois synkistelystä ja aletaan juhlia. Seuraavana oli vuorossa Peltisydän. En voinut olla virnuilematta ajatukselle siitä, että yhtyeen bilebiisi on laulu, jossa lauletaan "Heittäkää menemään kaikki terävät esineet, olen melankolinen". No, juhlimme kuten käskettyä. Rakastan tätä bändiä.
Kiitos sinulle, joka toivoit Hullua huutajaa! Kiitos bändi, että soititte sen! Kiitos yleisö, että jorasitte täysillä!


Viikatteen keikan aloitin sinnikkäästi edestä, onneksi, koska aloitusraitana oli (olen ehkä sanonut tämän ennenkin, mutta ehdoton suosikkini Viikatteen tuotannosta) Yökunnaat (jota siis rakastanrakastanrakastan). Sen jälkeen mentiin sitten mukavalla yhdistelmällä uudempaa ja vanhempaa, tanssahdellen Myrkynvihreää, Ah ahtaita aikoja ja Unholan urkuja. Oli muuten aikas mukavaa kuulla Eräs kaunis päivä livenä!
En yleensä koskaan joudu hipsimään pois edestä, mutta nyt oli pakko. Katsoin loppu keikan oikeastaan takarivistä, aukinaisen oven viereltä. Eihän se sama asia ole, mutta hyvältä se tuntui kuulla Kuu kaakon yllä siellä takanakin.

Keikan jälkeen vähän mehua Klubin puolella ja körötellen kohti kotia.
Oli ihana nähdä illan aikana myös uusia Maj Karman kautta löytyneitä kavereita, nähdään taas pian!

Sataman Yö / 15.6.2018

Ensimmäistä kertaa Sataman Yössä. Ei ollut vaihtoehto jättää menemättä, kun ohjelmassa oli Manic Street Preachers ja Disco Ensemble.
Kyseessä oli harvinaista herkkua hotellihuoneineen, huoneen ikkunasta suora näkymä esiintymislavalle. Illan avasi Pariisin kevät, jonka aikana olimme vielä valmistautumassa huoneessa.
Poets of the Fallin keikan aluksi suuntasimmekin sitten jo festarialueelle. Alue oli järjestelyiltään toimiva, mitään ei tarvinut kauaa jonottaa.
Poets of the Fall soitti aika paljon uusia biisejä, joista en ollut kuullut yhtään aiemmin. Tyyli muistutti hieman The Rasmusta ja bändin stailaus oli mielenkiintoinen. Keikka jätti aika kylmäksi lukuunottamatta sen loppupuolta ja silloin kuultua hittikimaraa. Carnival of Rust on aina yhtä vakuuttava.

Poets of the Fallin jälkeen pitikin kiireellä mennä norkkumaan eturivipaikkaa Disco Ensemblen keikalta. Onneksi sellainen löytyi, aivan loistavasta kohdasta vieläpä. Keikka oli energinen, kuuma, mieletön - niin kuin Disco Ensemble aina on. Olin settilistaan aivan äärettömän tyytyväinen, mitään ei jäänyt uupumaan. Erityismaininnat I've seen the Future, Eartha Kitt ja Headphones. Päässä tehokkaasti soimaan jäivät Bay of Biscay ja Beacon, joita tuli kotiin palattua luukutettua huolella useaan otteeseen.
ÄLKÄÄ LOPETTAKO, PLIIS!


Manicsit ovat ulkomaisista yhtyeistä ehdoton suosikkini ja oli super hienoa päästä kolmen vuoden tauon jälkeen taas keikalle. Uuden levyn biisit toimivat livenä upeasti ja illan ehdoton kohokohta olikin Hold me like Heaven. Oli myös upeaa kuulla livenä Let Robeson Sing, No Surface All Feeling ja Slash 'n' Burn. Alkukeikasta tunnelmassa ja Jamesin laulutavassa oli jotain outoa, josta en ihan saanut kiinni, mutta se muuttui keikan edetessä ja lopputulema oli ehdottoman positiivinen. Nickyn poissaolo vaikutti bändin energiaan, mutta toisaalta olen erittäin kiitollinen, ettei keikkaa peruttu. Poissaoloa oli korvaamassa sijaistavan basistin lisäksi "kuorollinen ihmisiä" ja se toi omaa lisämaustettaan kappaleisiin.

Settilista:

International Blue

Motorcycle Emptiness

No Surface All Feeling

Distant Colours

Your Love Alone Is Not Enough

You Stole the Sun From My Heart

Kevin Carter

Horses Under Starlight

Everything Must Go

A Design for Life

Faster (Acoustic)

Can't Take My Eyes Off You (Frankie Valli cover)

You Love Us

Walk Me to the Bridge

Hold Me Like a Heaven

Slash 'n' Burn

Let Robeson Sing

People Give In

Tsunami

If You Tolerate This Your Children Will Be Next

Maj Karma / Sieravuori, Eura / 9.6.2018

Tapahtumapaikalla oli saapuessani hyvin autiota. Vähän ennen keikan alkua laskin väkiluvuksi 28. Mietin kontrastia tämän keikan ja edellisenä päivänä olleen Rockfestin välillä (jossa en ollut muuta kuin valokuvien katselun välityksellä). Lähetinkin ystävälleni viestin, että miltäköhän bändistä tuntuu esiintyä nyt tälle määrälle, kun eilen yleisössä ollut varmaan jotain 20 000 ihmistä. Eturivi täyttyi kuitenkin ennen keikan alkua ja alkuintron alkaessa yleisöä oli paikalla jo vähän enemmän. 

Setti oli sama kuin Gongissa, pois lukien Buster Keaton. Ylppö mainitsi saman kontrastin, jota olin ennen keikan alkua miettinyt, samoilla luvuilla, joita olin itse pohtinut. Toteamus oli kuitenkin, että sillä ei ole väliä, montako ihmistä yleisössä on - niin kauan kun yksikin on maksanut lippunsa ja tullut katsomaan, bändi vetää täysillä. 

Yleisön vähyys ei vaikuttanut keikkaelämykseen millään tapaa. Biisit tulivat hienolla varmuudella, eikä olisi arvannut, että uuden levyn biisit soivat vasta kolmatta kertaa yleisölle. Nautin aivan suunnattomasti siitä, että Karma soittaa jo nyt uutta levyä näin laajalti, eikä vasta syksyllä varsinaisen levykiertueen alkaessa. 

Jos oli Gongin keikka lämminhenkinen niin sitä oli kyllä Sieravuorenkin keikka. Keikan jälkeen bändi jäi höpöttelemään yleisön kanssa ja pyysipä joku Ylpön signeerauksen autonsa kylkeenkin. Sekunnin murto-osan mietin, että kyllä minullekin moinen kelpaisi, mutta en ole aivan varma kuinka paljon autoni omistaja olisi asiaa arvostanut. Ehkä ihan hyvä, että tyydyin ottamaan muistoksi vain biisilistan. Yleisön vähyys puhututti tupakkapaikallakin. Ylppö pohti yhtyeen olevan sen verran marginaalissa, ettei tuollaisiin keikkapaikkoihin vain riitä tulijoita. 

Minä pohdin mielessäni aiheuttajaksi epämääräisiä liikenneyhteyksiä ja mieleenpainuvia keikkapaikalle etsimisen aiheuttamia epäuskon hetkiä (ja karaoke-kokemuksia vuosilta 2011-2013), joskin raahaudun toki jatkossakin Sieravuorelle, jos siellä vaan rock-iltamia järjestetään.

Kotiin ajaessa oli kesäyö kauneimmillaan. Pysähdyin ottamaan valokuvan sumuisesta pellosta. Olen onnellinen siitä, että pystyn tekemään tällaisia reissuja.