keskiviikko 26. joulukuuta 2012

The 69 eyes / Pakkahuone / 21.12.

Long Time No See Pakkahuone, joka on kuitenkin joskus ollut se aiemmin mainitsemani kotikenttä. Viimeksi muistelisin olleeni Pakkahuoneella jossain Ylex-tapahtumassa 2006 (?), jossa esiintyi ainakin Don Johnson Big Band ja Klubin puolella Kemopetrol. Klubin puolella on tullut käytyä monet kerrat tuon jälkeenkin, mutta Pakkahuoneella ei. Keikkapaikkana se oli hieman muuttunut: sisäänkäynti oli nyt aukion puolelta ja anniskelualue oli tehty lavaan asti. Myös anniskelualueelta oli siis mahdollista päästä eturiviin.

Oih ja voih. Ihanaa oli taas. Pakkahuoneen keikalla tuli varmaan tanssittua kaikkein eniten. Yleisössä oli mukavan väljää ja kukaan ei törppöillyt mitään. Sai keskittyä rauhassa nauttimaan hetkestä. Bändi veti tapansa mukaisesti moitteettomasti. Ainut pieni miinus tulee siitä, että Tampereella ei nyt kuultu If You Love me the Morning Afteria, joka on Love Runs Awayn ohella suosikkini uuden levyn biiseistä. Muuten settilista sama kuin Raumalla, ilman ekstrabiisiä toki.

Olen erittäin tyytyväinen, että pääsin näkemään tältä kiertueelta kolme keikkaa. Sekuntiakaan ei kyllästyttänyt, lisääkin olisi vielä jaksanut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti