keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Jukka Poika / Silja Europa / 13.12.

Työhön liittyvä keikka, jota kuitenkin jossain määrin jopa odotin, koska olen nähnyt Jukka Pojan livenä 2010 ja silloin pidin kovasti. Vaan enpä huomannut ajatella sellaista asiaa, että vuoden 2010 keikalla Jukka Poika esiintyi bändin kanssa, nyt mukana oli pelkkä DJ. Keikkatunnelma jäi todella lättänäksi, biisit eivät toimineet, vaikka Jukka Poika jossain määrin esiintyä yrittikin. Suurin osa biiseistä jäi täysin kesken, niistä esitettiin vain ensimmäinen säkeistö ja kertsi. Vähän kuin olisi jonkinlaista potpuria kuunnellut. Pari hittibiisiä (Älä tyri nyt, Silkkii) tulivat kokonaan, mutta muuten kaikista jäi jotain uupumaan. Keikka oli muutenkin todella lyhyt, alle 40min. Laiva keikkaympäristönä ei olisi ollut mitenkään hassumpi, joten sitäkään ei nyt oikein voi syyttää. En tiedä missä mätti, mutta jos tästä keikasta olisi jotain maksanut, niin olisi kyllä harmittanut. Myöhemmin illalla esiintynyt cover-bändi veti huomattavasti paremman keikan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti