lauantai 18. elokuuta 2012

Herra Ylppö & Ihmiset Karmarockissa

Jos oli Maj karma kova Karmarockissa niin sitä oli kyllä myös Ylpön tällä hetkellä aktiivisempi kokoonpano Ihmisten kanssa. Yhtye kiersi keväällä aktiivisesti Suomea ja itse pääsin katsastamaan heidät kolmesti; Porissa, Eurassa ja Harjavallassa. Kevään keikat olivat upeita, uusi levy on yksi hienoimmista ikinä. Tämän vuoden aikana ihastus tätä yhtyettä kohtaan on muuttunut rakkaudeksi, joten sanomatta selvää on, että odotin myös tätä keikkaa taas hyvinkin suurella innolla.

Ennen Ihmisiä oli vuorossa Von Hertzen Brothers. Tältä yhtyeeltä en tunne kuin hitit, joita setistä kyllä mukava määrä löytyikin. Kovin kauaa en malttanut VHB:n yleisössä seistä, kun piti jo siirtyä Ihmisten lavan eteen odottamaan. Musiikki kyllä kuului sinne asti, joten odotellessa sai nauttia taidokkaasta kitaroinnista.

Ihmisten keikan tunnelma oli ihana. Bändi näytti tyytyväiseltä ja iloiselta, yleisö oli hyvin mukana. Ilta hämärtyi ja lopulta pimeni. Pilviä alkoi ilmaantua taivaalle. Tällä keikalla oli hetki, jonka tulen muistamaan pitkään;
Hämärtyvä taivas, ukkosta ilmassa ja kappaleena Herra Ylppö & Ihmiset - Särö
Tuo hetki oli taianomainen.

Muuta keikalla kuultua: Ihmiset tulevat, Horros, Riisu Siipesi, Pojat ei tanssi, Mies murtuu, Mellakka, Porno, Sata vuotta, Rautavaara rules, Mustat hevoset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti