Sotkamon syke / Lauantai 20.7.2013

Lauantain esiintyjistä kiinnosti vain Nightwish, joten latasimme festariseurani kanssa kaiken energiamme (tällä kertaa ilman juhlajuomaa) siihen keikkaan valmistautuessa. Keikan suhteen sinänsä ei oikein tiennyt mitä odottaa, koska tosiaan aiempaa kokemusta Nightwishin keikoilta ei ollut ja toisaalta solistikin on vasta hetki sitten vaihtunut.

Kaikesta huomasi, että yhtye on kova sana maailmallakin ja keikkakokemusta löytyy rutkasti. Lavarekvisiittaa oli huomattavasti enemmän kuin muilla festivaalin esiintyjillä ja ennen bändin lavalletuloa nähtiin pieni intro-video efekteineen. Bändin astellessa lavalle yleisö hullaantui. Naissolisti Floor Jansen huokui lavakarismaa ja lämpöä ja olipa hän opetellut puhumaan suomeakin.

Keikalla kuultiin ainakin:

She Is My Sin
Bless the Child
Ever Dream
Wish I Had An Angel
Nemo
Amaranth
Storytime
I Want My Tears Back

Sekä tietysti pitkä lista kappaleita kahdelta uusimmalta levyltä, joita en nimeltä tunnistanut. Setissä oli ehkä harmillisen vähän vanhempaa tuotantoa, mutta toisaalta uusia kappaleita ei ollut tarvinnut sovittaa uudelleen Floorille toisinkuin esimerkiksi selkeästi madallettu Ever Dream Tarjan ajoilta. Floorin ja Marcon äänet sopivat mainiosti yhteen ja muutenkaan uudesta laulajattaresta ei löytynyt kyllä mitään moitittavaa. Toivonkin, että hän saisi jatkaa yhtyeessä ensi vuonnakin.Yhtyeen varsinaisista jäsenistä selkeästi eniten esillä oli Marco, muiden jättäytyessä hyvinkin taka-alalle. Olin aavistuksen yllättynyt, ettei kosketinsoittaja Tuomas Holopainen puhunut yleisölle keikan aikana sanaakaan. Kuitenkin useimmille Nightwish henkilöityy nimenomaan Holopaiseen. Bändin yleisenergia oli kuitenkin erittäin hyvin kohdillaan, keikka oli kaikinpuolin onnistunut ja toiveet kyllä täyttyivät. Oli todella hienoa vihdoinkin nähdä tämä yhtye livenä, kun sitä kuitenkin on tullut kuunneltua jo liki 15 vuotta.

Tapahtuma teki lauantaina yleisöennätyksensä ja sitä olikin juhlistettu upealla tavalla. Jo entuudestaan rikkaaseen Nighwishin lavashow:hun pommeineen ja lieskoineen oli yhdistetty aivan mielettömän upea ilotulitus keikan viimeisen kappaleen ajaksi. Youtubesta löytyi videota ilotulituksesta, video ei siis ole kuvaamani. Voin kertoa, että oli aika huikeeta olla kokemassa tuo paikan päällä:

https://www.youtube.com/watch?v=X2uqcODPVcI

Kylmät väreet menevät vielä videotakin katsoessa. Mahtava päätösnumero ikimuistoiselle festariviikonlopulle!

Sotkamon syke / Perjantai 19.7.2013

Kaverini bongasi joskus alkuvuodesta tiedon, että Sotkamon sykkeessä esiintyy tänä vuonna Nightwish. Koska kyseinen yhtye on jäänyt minulta näkemättä ja koska mökki sattuu kyseiseltä paikkakunnalta löytymään, ei suurta suostuttelua lähtemiseen tarvittu. Ilokseni perjantain esiintyjiksi valikoitui yksi suosikeistani, Kotiteollisuus, sekä viime kesänä ensimmäistä kertaa Porisperessä näkemäni Amorphis. Kaverini suhtautui hyvinkin ennakkoluuloisesti Kotiteollisuuden keikkaan, mutta minulla oli hyvä luotto kokoajan siihen, että hän tulee yllättymään positiivisesti.

Festaritunnelmiin virittäydyttiin juhlajuoman avulla (Kuten Pmmp:kin laulelee; Montako fisua kannattaa kumota yhdessä illassa?) ja pian se keikka sitten jo alkoikin. Avausraitana toimi Meren mutaa, jonka jälkeen tulikin sitten sopivassa suhteessa uuden levyn kappaletta ja vanhempaa materiaalia. Keikalla kuultiin ainakin Jos sanon, Kielletyn puun hedelmä, Kivireki, Lemminkäisen laulu, Pahanilmanlinnut, Yötä Vasten, Maailmanloppu. Nähtävästi osa on jo totaalisen unohtunut jostain kumman syystä. Harvoin tulee oltua keikalla humalassa, mutta tutun yhtyeen kohdalla haitta jäi sinänsä pieneksi, että helvekon hauskaa oli ja joskus se riittää enemmän kuin hyvin. Ja mikä parasta - kaverikin myönsi, että yhtye oli parempi kuin mitä hän oli odottanut. Ehkä saan hänet seuraksi joskus toistekin.

Kotiteollisuuden jälkeen nautittiin taas muutama juhlajuoma ennen Amorphista. Amorphis veti todella hienon keikan ja oli hyvä valinta illan pääesiintyjäksi. Amorphis soitti Kotiteollisuuden tapaan hyvässä suhteessa uutta levyä ja vanhaa materiaalia. Parhaat hetket keikalta olivat Hopeless Days ja The Wanderer. House Of Sleepiä odotin eniten, mutta taisin olla itse jo melko sleep-moodissa kappaleen tullessa illan viimeisenä (täysin yhtyeestä riippumattomista syistä, bändi veti hyvällä energialla ja kovan setin). No, hyvä syy mennä katsomaan näitä taas uudestaan joskus jonnekin.

Ruisrock / Perjantai 5.7.2013

Pitkästä aikaa Ruisrockissa. Viime (ja se eka) kerta oli vuonna 2005, kun esiintymässä oli The Ark. Ruisrockissa on hyviä esiintyjiä ollut sen jälkeenkin ja matkakin Turkuun on olematon, mutta jostain syystä (traumat kävelymatkasta) ei ole tullut lähdettyä.

Nyt oli kuitenkin vähintäänkin pakko, sillä synkkien brittirock-bändien ykkönen The Editors oli kiinnitetty esiintyjäksi samaiselle päivälle kuin synkkien brittipop-bändien ykkönen Hurts. Tätä kaksikkoa ei vaan voinut jättää väliin, joten oli oltava reipas ja suunnattava Ruissaloon.

Omalla autolla Messukeskukseen, josta festaribussilla kohti festarialuetta. Voi miten vanhaksi voi näinkin nuori ihminen itsensä tuntea, kun on seurassa bussillisen humalaisia nuoria. Festarialueelle rämpiminen tuntui kestävän ikuisuuden, eihän tuo matka mikään ihan lyhyt olekaan. Paikan päällä olikin sitten suuren juhlan tuntua; monta esiintymislavaa, lukematon määrä ruokakojuja ja muita kojuja. Kaikesta näkyi, että kyseessä on yksi Suomen suurimmista musiikkitapahtumista.

Kävelin festarialueen ympäri muistutellen itselleni, missä Hurtsin ja Editorsin esiintymislavat sijaitsevatkaan. Huokaisin helpotuksesta kun kumpainenkin löytyi helposti. Istuin nurmikolle rentoutumaan ja kuuntelemaan Samuli Putron keikkaa. En kuullut aivan koko keikkaa, mutta kaikki hitit kylläkin. Hyvin oli yleisö mukana ja hyvinhän tuo odotusmusiikista kävi.

Sitten olikin aika hivuttautua jo kohti Hurtsin esiintymislavaa. Sain itselleni hyvän paikan vitosrivistä keskeltä.

Huokauksia. Keikka oli aivan mieletön. Laulaja-Theon lavakarisma iski kuin häkä, yleisö täysillä mukana, lavalla balettitanssijat, yleisöön heitettiin valkoisia ruusuja pitkin keikkaa. Hurts esitti kaikki hittinsä, eli Miracle, Wonderful Life, Stay, Better Than Life, Sunday, Illuminated sekä oman keikkasuosikkini Blind:in. Lisäksi tietysti myös muita kappaleita, joista itselleni syvimmin kolahti Somebody To Die For, joka onkin uusimman levyn uusin sinkku, eli pian hitti sekin. Keikan aikana sai tanssia ja hyppiä ja toisaalta vain seistä haltioituneena uskomattoman kauniista musiikista. Aivan upea kokemus.

Hurtsin keikan jälkeen siirryinkin sitten Editorsin keikkalavan eteen odottelemaan ja päädyinkin sitten eturiviin. Lava oli erikoisen muotoinen ja laulaja oli lopulta hyvinkin kaukana yleisöstä, mahdollisesti toki omasta toiveestaankin, sillä liikkumavaraa lähemmäskin olisi kyllä ollut.

Yhtye tuntui aluksi jotenkin etäiseltä, joskin musiikillisesti toimi erittäin hienosti alusta alkaen. Laulaja-Tom totesi kyllä muutaman ensimmäisen kappaleen jälkeen, että josko he nyt vaikka pääsisivät vauhtiinkin, eli jonkinlaista "tukkoisuutta" oli ehkä tosiaan alussa. Tunnetuimmista kappaleista kuultiin Munich, Smokers Outside The Hospital Doors, The Racing Rats ja Papillon, joka sai yleisön sekoamaan kunnolla. Biisi oli livenä vielä voimakkaampi kuin levyltä ja sitä tosiaan passasi kyllä mainiosti pokoilla ja tanssahdella.
Ikinä ei saisi harmitella niitä kappaleita, jotka jäävät soittamatta, mutta mitään en voi sille, että olen aavistuksen pettynyt, että eivät soittaneet Blood:ia. Se on kuitenkin itselle se kappale, joka ensimmäisenä tulee Editorsista mieleen. Mutta helvekon hyvä keikka oli siitä huolimatta.

Kahden hienon keikkaelämyksen jälkeen piti sitten pimeässä jolkotella monenmonta kilometriä, josta annan kyllä Ruisrockille miinuksen. Metsätietä useamman kilometrin humalaisten kanssa kävellessä sitä toivoisi jonkinlaista valaistusta sekä järjestyksenvalvojia reitille. Mutta kyllä keikka-adrenaliineilla nyt tuon matkan talsi ja hyvin jaksoi kotiokin vielä ajella. Jos Ruisrockiin ei liittyisi näitä järjestyksellisiä puutteita niin kävisin siellä varmasti useammin kuin kahdeksan vuoden välein. No, jospa ne ensi vuodellekin keksivät jonkun näin hienon bändiyhdistelmän, silloinhan ei sitten auta kuin mennä. Tämän vuoden kaksikko toimi loistavasti ja olen supertyytyväinen, että pääsin paikalle.