perjantai 26. elokuuta 2022

14/101

Päivänvalo sinussa.

Herra Ylppö & Ihmiset + Salaliitto / Rauman Lapin kivilouhokset / 18.9.2021

Ylpön syyskuun keikka Porista siirtyi,mutta ilokseni samalle viikonlopulle syntyikin aivan uusi konsepti, nimittäin Rauman Brummin porukan järjestämä Olet tässä -keikka. Etukäteen kerrottiin artisti ja päivämäärä, mutta sijainti paljastettiin vasta muistaakseni päivää ennen keikkaa. Toki koordinaatit oli kerrottu noin 50 kilometrin tarkkuudella, mutta jännitettävää riitti kuitenkin loppumetreille saakka.
Paikka olikin sitten aivan uskomattoman kauniiksi valaistu kivilouhos Rauman Lapissa. Paikan päälle ajaessa ei olisi ikinä arvannut, miten hieno keikkapaikka sieltä yhtäkkiä pöllähtää esille. Ilma oli kylmä, hanskat ja toppatakki tulivat tarpeeseen. Hengitys höyrysi.
Salaliitto avasi illan. Huumaavan kaunis musiikki sopi kivilouhoksille erinomaisesti, kuin vaivuttaen yleisön transsiin viileässä syysillassa. Nautin keikasta suunnattomasti.
Ylpön keikan aikana hämärä muuttui pimeydeksi. Visuaalisesti kaunis tila toi keikkaan omia uusia ulottuvuuksiaan. Hieno, ikimuistoinen ilta.

tiistai 23. elokuuta 2022

Porispere 2021

Kesän 2021 festarit jäivät koronan vuoksi hyvin vähäisiksi, suurin osa peruttiin. Porispere pystyttiin onneksi järjestämään, joten olin siellä tietysti sitten kaikki kolme päivää.

Perjantaina nähtiin Ensiferum, Popeda, The 69 Eyes ja hieman Beast in Blackia. Ensiferum oli itselleni uusi tuttavuus, pidin keikasta kovasti. The 69 Eyesia olin odottanut aivan älyttömän paljon, koska edellisestä keikasta oli ehtinyt vierähtää jo aivan liian pitkä aika. Keikalla kuultiin tuttuja suosikkeja sekä uusimman West End -albumin raitoja Two Horns Up, 27 & Done, Black Orchid ja Cheyenna.

Lauantaina oli vuorossa elämäni eka Happoradio. Aki Tykin lauluääni teki kyllä livenä ison vaikutuksen! Vau. Tosi miellyttävä keikka kaikin puolin.
Moon Shot nähtiin myöskin ensimmäistä kertaa ja HUHHEI mikä meininki! Aivan mieletöntä! Ville Malja otti äänestään kaiken ilon irti ja lavakarisma hehkui kilometrien päähän.
Stam1nan keikalla saatiin kuulla muutamia Novus Ordo Mundin uutukaisia ja lisäksi läjäpäin muita suosikkeja.
Apulanta huipensi lauantain. Järjestin itseni sinnikkäästi eturiviin ja se ehdottomasti kannatti. Missä muualla olisin voinut huutojorata Aurinkoon ja Liikaa! Aivan parasta. Latasin akkuani huolella.

Sunnuntaina oli sit vielä perhepäivässä ohjelmassa Sanni ja JVG. Hyvät pirskeet saivat nämäkin aikaan. Oltiin hetken aikaa ihan frisbeenä. Vain hetki Porisperen jälkeen alkoikin taas keikkojen peruuntumis/siirtymisaalto ja esimerkiksi Rock in the City Pori samaiselta elokuulta jouduttiin perumaan. Pidimme lipuistamme kiinni, odottaen seuraavaa vuotta.

KarmaperheRock / Harjavalta / 23.7.2021

KarmaRock jouduttiin 2021 perumaan koronapandemian vuoksi. Emme Karmaperheen porukalla kestäneet ajatusta kesästä ilman Harjavallan reissua ja toistemme näkemistä. Niinpä lähti syntymään yksityistilaisuus KarmaperheRock, jonne saatiin tilat Holvista / Marilynista ja esiintymään ihana RiASA. RiASA (ent. RiESA) tuli meille tutuksi 2018 Maj Karman Vaasan Leipätehtaan keikalla. Yhtyeellä oli Instagram-tilillään toteamus, joka kuului jotenkin niin, että "musiikkia Maj karman ja CMX:n ystäville", joten keikkaa mentiin katsomaan uteliain mielin. Se olikin sitten rakkautta ensikuulemalta! Koska Karmaperheen väestä tuolloin "hurahti" useampikin, oli luontevaa kysyä juuri RiASA esiintymän historian ensimmäiseen KarmaperheRockiin. Setti oli pitkä, tunnelma aivan mahtava. Settilistan lisäksi kuultiin toivebiisejä ja vaihdettiin ajatuksia.
Ilta oli kertakaikkiaan ikimuistoinen! Upea keikka ystävien kanssa juhlittuna.

Herra Ylppö & Ihmiset / Ravintola Kaisla / Tampere 17.7.2021

Kaislassa kuuma ja tiivis tunnelma, paikka aivan tupaten täynnä ihmisiä. Ylppö naurahtaa tulleensa uuden kotipaikkakuntansa keikalle suoraan Helsingistä RadioRockin kesäpojat-juontokeikalta. Riehakas, iloinen meininki.