perjantai 10. toukokuuta 2019

Perjantai-iltapäivän soittis

Viikate - Elämä kuin
Viikate - Kravattipakko
Keane - Silenced By The Night
PMMP - Jeesus ei tule oletko valmis
Maij' Karman Kauniit Kuvat - Kun lapset aamulla heräsivät

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Maj Karma / Yo-talo, Tampere / 3.5.2019






Tämä keikka ei ollut henkisesti helppo. Muutamia haasteita ennen keikkaa ja pieni epäselvyys, pääsenkö edes paikalle. Luonnonilmiöitä ja kuumeinen olo. Onneksi pääsin matkaan. 
Setti sama kuin keväällä muutenkin. Sotaa ei tule ja pois lavalta. Aplodit ja loppusetti encorea. 

Jonkinlainen tauko tiedossa. Klubikiertueen viimeinen keikka itselle. Juhlin täysillä. Kuumeinen olo meinasi viedä tajun, Ylppö pelasti vesipullolla. Keikka oli intensiivinen ja vauhdikas. Porukkaa oli hyvin ja meno kohdillaan. Karmaperhe edusti vahvasti ja yhteisöllisyyden tunne oli voimakas. Rakkautta. 

Keikan jälkeen se iski. Viimeinen klubikeikka tältä kiertueelta. En olisi halunnut lähteä keikkapaikalta. En halunnut, että se hetki loppuu. Tulee arki, joka konkretisoi tauon. Miksi tauko kuulostaa niin surulliselta?
Festareiden odotus tuo lohtua. Mitä sen jälkeen tapahtuu, sitä ei kai kannata ajatella.
Nyt pitää fiilistellä sitä rundia, joka tässä on tehty. 101 tapaa olla vapaa -kiertueella sain olla mukana viime vuonna 11 kertaa ja nyt keväällä 3 kertaa. Koen niin voimakasta kiitollisuutta, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. Elän ja hengitän musiikkia, olen vahvasti elossa.

Kiitos bändi. Kiitos Karmaperhe. Kiitos oma perhe. 
Rakkautta.



Kotiteollisuus / The Circus, Helsinki / 26.4.2019



















Kotiteollisuuden erikoiskeikka The Circuksessa. Kolme settiä. Ensin biisejä ekalta neljältä levyltä, sitten akustinen setti ja lopuksi perus "nyky-Kotiteollisuus". Odotukset olivat aivan mielettömät! Siitä hetkestä, kun tämä keikka julkaistiin, ajattelin sitä päivittäin. Kaikki biisit pyörivät mielessä ja settilistat rakentuivat päässä. Tein jopa ekaa kertaa listan biiseistä, jotka haluaisin kuulla. Siinä oli:

Graniitti
Tuomittu
Kivireki
Rakastaa / ei rakasta
+-0
Veri valuu maahan
Iankaikkinen
Yö päivää keinuttaa
Loveen langennut
Vieraan sanomaa
Vieraan vallan aurinko
Arkunnaula
Yötä vasten
Piru lukee Raamattua
Syöt, juot ja kuolet pois
Pimeyden ytimeen
Sädekehä

Kovin montaa osumaa ei tullut, mutta kun bändin tuotannossa on noin 1543298 kappaletta, niin näinhän tää menee. Mulle tärkeintä ja oikeasti unelmien täyttymys oli kuulla Graniitti livenä. Kyseinen biisi kantoi mut läpi teini-iän. Se oli sellainen voimabiisi, jonka turvin kampesin itseni ylös ties mistä paskasta, jossa silloin tuli rämmittyä. Oli ihan huikeeta kuulla se nyt 17 vuotta noiden aikojen jälkeen ja huutaa niin helvetisti mukana. Kiitos.

Keikalla kuultiin

Eka setti

Lapsuus
Käärmeiden historia
Graniitti
Routa ei lopu
Voimakas
Velhonaisen älä salli elää
Saattoväki

Eka setti oli järjetön!!! Hynynen oli aivan liekeissä, ei hyvää päivää! Karjunta oli törkeän vakuuttavaa ja soitto kulki jylisten. Tätä olisi kuunnellut niin paljon enemmänkin. Tuntui tosi hyvältä nähdä, että myös bändi nautti suunnattomasti. Ja olivat todella valmistautuneita tähän settiin. Toiveet täyttyivät kevyesti.

Akustinen setti

Taivas tippuu
Arkunnaula
Pakko on vain kuolla
Pappi puhuu
Syli
Tämän taivaan alla
Pää kylmänä
Helvetistä itään


Taivas tippuu, Arkunnaula ja Pakko on vain kuolla. Tekisi mieli vain huutaa, mieeeleeetöööntä. Todella hienot sovitukset, kaunis akustiikka, upeat kappaleet. Tämän taivaan alla aina yhtä koskettava ja Pää kylmänä nyt vaan on niin liikkis. Koitin vähän huudella Pimeyden ytimeen. Huolestuin, kun päättivät skipata yhden biisin, mutta onneksi se yksi biisi oli Helvetin hieno matka. Olisin hajonnut atomeiksi jos olisin myöhemmin kuullut, että se oli Pimeyden ytimeen. Sen haluan kuulla joskus livenä, pakko. Yksi hienoimmista 2010-luvun biiseistä.
Pakko on vain kuolla oli kyllä ihana ylläri ja oli siistiä kuulla se livenä. Jes.

Viimeisessä setissä oli ns. peruskauraa, mutta mukaan oli ilokseni poimittu Varjoihmiset, Veri valuu maahan ja Yö päivää keinuttaa. Niin ja Kultalusikka! Ja Laulu kuolleille. Ihanaa. Toiveeni Kauhajoen treenailuista siis toteutuivat. Täytyy sanoa, että Circuksen äänitekniikka oli todella laadukasta ja biisit soi arvoisellaan tarkkuudella, kaikista sanoista sai selvää. Sen puoleen oli ihan parasta kuulla nää biisit heti uudestaan tällä laadulla. Tuli kyllä juhlittua ihan täysillä. Muutoin setissä oli Valtakunta, Tuonelan koivut (oli kyllä tosi kaunis tässä ympäristössä ja kontekstissa), Kusipää, Viinamäki, Helvetistä itään (kyllä, taas), Raskaat veet ja Minä olen. Hyvin rakennettu setti kyllä. Lisääkin olisi edelleen jaksanut, eli tunnelma ei todella lässähtänyt missään kohtaa.
Väliaikaviihteestä vastasivat Zaani ja Hyrde.

Jalat olivat keikan jälkeen aivan tohjona, mutta voi että miten hyvä fiilis muutoin olikaan. Lopuksi pääsin vielä Otto-Pelle Kusisen syleiluun. Ihan huikean hieno ilta ja onnekseni rakkaassa seurassa nautittuna. Tämän keikan muistan varmasti aina.






Maj Karma / Virgin Oil, Helsinki / 27.4.2019






Aivan järjettömän hauska ilta. Karmaperhettä laajalti paikalla, tunnelma kohdillaan. Hyvät bileet. Setti toimi taas loistavasti. Wallu Valpio daivasi lavalta - kukaan ei loukkaantunut. 

Satiinisydän on kyllä. Muistan ne fiilikset, kun Satiinisydän tuli 2010 Karmarockissa, eikä ollut ketään, joka odottaisi kotiin. Olin uudessa elämäntilanteessa, aloitin rakentamaan itseäni uudelleen. Tähän kappaleeseen kytkeytyi silloin aivan järjetön tunnelataus. Helppoa tätä ei ole tavallaan vieläkään kuulla, mutta toisaalta taas on, tietäen kuinka pitkä ja eheyttävä matka on tehty tämän kymmenen vuoden aikana. 

Keikkana tämä oli sinänsä henkisesti helppo, koska ei ollut kevään eka eikä kevään vika, vaan kivasti siitä välistä. Setti jo kertaalleen kuultu ja tieto siitä, että yhdet juhlat vielä tulossa. Yö hotellissa ja muutenkin rentouttava meininki. Kelpaa.