tiistai 27. toukokuuta 2014

Herra Ylppö & Ihmiset / Hullu Pullo, Vaasa / 23.5.2014

Tapahtumakutsusta se ajatus sitten lähti. En tiedä miten olinkin onnistunut välttymään tiedolta, että Ylppö Ihmisineen esiintyy Vaasassa perjantaina, mutta kun tieto minut tiistaina tavoitti, oli aika selvää, että ei sitä Forssaa nyt sitten voinutkaan jättää viimeiseksi klubikeikaksi.

Keikkapaikasta pakko mainita sen verran, että jos Porin suunnalta jonnekin ajelee niin ei kyllä helpompaa keikkapaikka-kohdetta voi olla kuin Hullu Pullo. Tie vie sinne aivan suoraan ja parkkipaikkakin löytyi aivan paikan edestä. Juomat halpoja, yleisö lähellä lavaa, oikein miellyttävä paikka. Olin kyllä käynyt siellä aiemminkin, mutta siitä on aikaa jo kymmenisen vuotta, silloin kyseessä oli Kotiteollisuuden keikka.

Setti oli sama kuin Forssassa. Itsellä huippuhyvä fiilis ja tanssittua tulikin sitten sen edestä. Yleisöllä yleisesti ottaen kesti ehkä jonkin aikaa päästä hommaan mukaan, mutta kyllä se siitä lämpeni ja lopulta meno oli jo hyvinkin kiitettävää. En tiedä viitsinkö toistaa itseäni toteamalla, että oma kohokohtani keikalta oli Mellakka.

Tajusin Forssan keikkapäivitystä tehdessäni, etten ikinä ota kuvia Ihmisten keikoilta. En oikein tiedä miksi, mutta niin se vaan jostain syystä on mennyt. Vaasasta päätin sitten ottaa muutaman muistoräpsyn.







Mä aion rakastua sinuun
sillä sinä et näytä
todellista luonnettasi
Eikä kukaan käytä
noin mustaa meikkiä
On mahdotonta nähdä
sieluusi silmistäsi

Jalka läpi näyteikkunan
Saarenmaata huiviin, fuck yeah
Jonkun trendipellen mahti-CV
ei suhun vaikutusta tee
Aiheutamme pahennusta
Kusemme keskelle Manskua
Tervehdimme keskisormella
kaikkia muita, paitsi Iggy Poppia

Mä aion rakastua sinuun
sillä sinä et näytä
todellista pelkoasi
Eikä kukaan käytä
noin mustaa meikkiä
On mahdotonta nähdä
sieluusi silmistäsi

Oot inspiroivaa seuraa, nappaat mitä vaan
Kohtalokas nainen, aamun maahan matkataan
Sä kylpyhuoneen lattialta löydyt
on kätes kylmettynyt
Me olimme rakkauden
mellakka, kaaos ja lama
Me olimme rakkauden
mellakka, kaaos ja lama
Oo, me olimme rakkauden
mellakka, kaaos ja lama

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti