Ehkä jokseenkin erikoista lähteä muistelemaan syksyn sisältöä näin vuoden jo hyvän aikaa sitten vaihduttua, mutta joskus aika ei vaan ole kypsä aiemmin.
Kiertue siis osaltani käynnistyi Harjavallasta, kuten aiemmin kerroin.
Harjavallan jälkeen oli vuorossa Rauma. Rauman Domino, jossa en ollut aiemmin käynyt. Sain paikan eturivistä, kiinni lavasta, joka mukavan matala, tuoden bändin hyvin liki yleisöä. Ylppö kirjoitti itse keikan jälkeen, että oli aluksi hämmentynyt lavan pienuudesta, mutta yleisöön se ei kyllä välittynyt vaan tunnelma oli kohdallaan alusta asti.
Näin luonnollisestikin settilistan eturiviin ja voi ähh miten pettynyt ehdin olla, kun näin, että nokkostähti on vedetty yli, vaikka juuri minulle oli luvattu, että kyllä se Raumalla kuullaan. Olin kuitenkin ihan fiiliksissä jo Hääyöstä, jota Harjavallassa ei kuultu. Hääyön jälkeen tunnelma oli jotenkin niin hieno, että sen perään tullut Luuranko iski aivan käsittämättömällä tavalla. Ihastuin biisiin ihan totaalisesti. Tuli melkein biletettyä.
Ilokseni Ylppö totesi nähneensä yleisössä henkilön, jonka vaikutus Nokkostähti-kappaleeseen oli ollut niin merkittävä, ettei kappaletta voinut jättää soittamatta, ja niin kuulimme kuin kuulimmekin Nokkostähden. Taisi olla allekirjoittaneella kyyneleet silmissä. Kaikenkaikkiaan hieno ilta.
.jpg)
Rauman jälkeen olikin sitten vuorossa reissu Ouluun ja elämäni ensimmäinen klubikeikka Oulussa, Club 45:ssa. Ouluun sain keikkaseurakseni hyvän ystäväni, jolle Ihmisten tuotanto on kohtalaisen vierasta. Keikan yhteyteen sain miniloman ja tilaisuuden ottaa mukavan pienen humalatilankin keikkatorstain kunniaksi. Luuranko-kiertueeni ainut humalatila olikin sitten sitäkin laadukkaampi ja voi että miten nautinkaan kyseisestä illasta. Osaan pitää hauskaa selvinpäinkin, vähän pakkokin, kun 95% keikoista käyn vesilinjalla, mutta on se vaan hauska joskus vähän irrotella enemmänkin. Eturivissä tuli tanssittua ja fiilisteltyä kyllä niin täydellä sydämellä. Keikka oli pitkä, kaksi tuntia hauskanpitoa. Settilista törkeän hyvä. Ystäväni piti eniten Tulipäähippiäisestä. Ylppö puhui tomaateista.
Oulusta matkasin lauantaina junalla Joensuuhun, jonne saavuin vain reilu tunti ennen keikkaa. Ihmisten keikka oli Kerubissa, jossa nautimme pikkusiskoni kanssa vähän iltapalaa ennen varsinaisen keikan alkua. Kerubin yleisö olikin aika erilaista muun kiertueen yleisöön verrattuna, puhuen nyt siis tietysti vain niistä keikoista, joille itse pääsin osallistumaan. Paljon humalaisia naisia, joilla paljon asiaa. Myös harvinaisen paljon tönimistä ja kiukuttelua. Itseäni vähän harmitti myös lavan etäisyys yleisöstä, välissä oli festarityyppinen turva-alue. Silloin ei vaan pääse aivan samalla intensiteetillä hommaan mukaan. Olin välillä vähän hämmentynyt. Joensuun keikkakin oli kuitenkin joka tapauksessa varsin onnistunut ja nautinnollinen kokemus. Ylppö puhui taas tomaateista.
Syksyn Luuranko-kiertueen viimeinen keikkani oli luonnollisesti kotikentällä Porin Bar Kinossa. Vein Ylpölle tomaatin, kirsikkaversion. Porin keikkaan liittyi tiettyä eroahdistus-meininkiä, koska yhtäkkiä viidestä keikasta jäljellä olikin vain se yksi. Mutta Porin keikka oli ihana. Väkeä oli käsittämättömän vähän, mutta tunnelma oli lämmin. Lähimpänä kyynelien vierimistä poskille olin nimenomaan Porissa. Hääyö kuulosti siellä niin kauniilta ja Nokkostähti herkistää väkisinkin. Porin keikka oli ihanaa vastapainoa Kerubin hurjalle bilemeiningille.
Kokonaisuutena kiertue oli aikamoinen kokemus. Kaikki keikat olivat omanlaisiaan. Muutama ihminen kysyi minulta, mikä keikoista oli paras. Heti keikkojen jälkeen olisi ollut mahdotonta laittaa keikkoja mihinkään järjestykseen, mutta näin pari kuukautta myöhemmin voisin ehkä sanoa, että Oulu ja Pori. Oulussa löysin itsestäni hauskan bilettäjän ja Porissa sitten taas sai olla herkkänä.
Moneenkin kertaan näitä keikkoja kiertäessä kävi mielessä ajatuksia Ylpön rentoudesta, musiikkityylin muutoksista ja myös omasta muutoksesta keikkayleisön edustajana. Maj Karman keikoilla on saanut olla synkkä. Ylppökin on ollut synkkä. Ihmistenkin ekat levyt ja kiertueet olivat aika synkkiä. Synkkä on mulle helppoa ja ominaista. Nyt yhtäkkiä huomaan pitäväni ihan järjettömän paljon yhtyeestä, jonka nykytyyli on kaikkea muuta kuin synkkä. Se on oikeastaan tosi positiivinen. Porukka tulee bileisiin. Välillä se on vähän hämmentävää, mutta pääsääntöisesti se on ihan vaan hauskaa.
Olen aivan rakastunut Luuranko-levyyn, sen eri tyyleihin ja ulottuvuuksiin. Jokaisessa kappaleessa on jotain iskevää. Ja olen erittäin tyytyväinen siihen, että päätin osallistua niin monelle kiertueen keikalle, vaikka se erityisesti taloudellista panostusta vaatikin reissuineen. Elämässä pitää kuitenkin tehdä nautintoa tuottavia asioita ja tämä levy kiertueineen todella toi syksyyn hienoa sisältöä.
