lauantai 3. marraskuuta 2012

Paleface / Bar Kino / 2.1.

"Ei ihan" mun musiikkia, mutta kun tarjoutui mahdollisuus mennä Palefacen keikalle veloituksetta niin toki sinne piti mennä ihmettelemään. Yhtään suomenkielistä biisiä en, häpeä myöntää, ole Palefacelta edes ikinä kuullut. Tai ollut, ennen eilisiltaa.

Mahtava lavakarisma, hyvä fiilis, hyviä biisejä. Ei mitään valittamista. Kyllä se kertoo esiintyjästä jotain, jos musiikkityylistä pitämätön ja artistin tuotantoa tuntematon ihminen nauttii keikasta kovasti. Olen jopa tänään kuunnellut levyllisen Palefacea eilisen keikan fiiliksissä. Täydet pisteet siis Paleface & Räjähtävä nyrkki.

Poets of the Fall / Bar Kino / 1.1.

Kotiteollisuus / Bar Kino / 26.10.2012

Kotiteollisuus kiertää nyt Sotakoira II -albumin julkaisun tiimoilta. Sotakoira -levythän sisältävät siis pelkkiä covervetoja, Kotiteollisuuden versioita muiden yhtyeiden kappaleista.
Keikallakin kuultiin enimmäkseen covereita sekä Sotakoira kakkoselta että ykköseltä. Mukaan mahtui kuitenkin myös omia biisejä, joista kuultiin Meren mutaa, Soitellen sotaan, Helvetistä itään, Raskaat veet, Tuonen joutsen, Pahanilman linnut, Tuonelan koivut.
Ei mikään ravisteleva keikkakokemus, mutta kivaa oli. Yleisö oli luonnollisesti paremmin mukana KT:n omien biisien aikana, joskin niistäkin osa oli sellaisia, ettei suurin osa yleisön edustajista niitä KT:n biiseiksi tunnistanut. Omia suosikkeja olivat Meren mutaa ja Raskaat veet.

Kotiteollisuus on yksi lempiyhtyeistäni, joten olen nähnyt sen kymmeniä kertoja livenä. Parhaiden keikkojen joukkoon tämä ei siis päätynyt, mutta ei huonoimpienkaan. Hyvää keskitasoa. Tämä kiertue on kuitenkin sellainen, ettei iske hinku lähteä muille paikkakunnille bändiä katsomaan. Katsotaan sitten taas jos ja kun joskus tulee omaa tuotantoa pihalle ja kiertävät sen tiimoilta.