Rakastan.
Avausraita - täydellinen. Lopetusraita - täydellinen. Näiden väliin mahtuu monenlaista, erilaisiin tunnelmiin.
Olen niin tyytyväinen. Kiitos RadioRock tästä "keskiyön ensisoitosta".
perjantai 27. syyskuuta 2013
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Kotiteollisuus / Bar Kino / 5.9.2013
Bar Kino ilmoitti jokin aika sitten siirtävänsä keikat takaisin torstaille ja vähentävänsä merkittävästi livekeikkojen määrää. Ensireaktio oli järkytys, mutta syksyn esiintyjälista korjasi haavat hetkessä.
Ensimmäisenä vuorossa Kotiteollisuus.
Olen kuunnellut uuden levyn muutaman kerran läpi ja pidän siitä paljon. Itseasiassa se on lempilevyni sitten Iankaikkisen, jonka ilmestymisestä nyt on jo kuitenkin seitsemän vuotta. Jos kaikkia Kotiteollisuuden levyjä miettii, niin suosikkini ovat Tomusta ja tuhkasta, Kuolleen kukan nimi ja Helvetistä itään. Noiden jälkeen sitten Iankaikkinen ja Maailmanloppu. No mutta joo. Hyvillä mielin keikalle siis, kun uusi levy miellyttää.
Settilista löytyy autostani, kojelautaan teipattuna, mutta muistaisinkohan sen vielä ulkoakin. Sieltä löytyi ainakin Jos sanon, Kädessäni, Valtakunta, Helvetistä itään, Kivireki, Iankaikkinen, Lemminkäisen laulu, Raskaat veet, Pahanilmanlinnut, Maailmanloppu, Musta kuu, Silmä silmästä, hammas hampaasta, Yötä vasten, Hyvien puolella, Outoja aikoja, Mennyttä miestä.
Meinasin heittää pari muutakin joukkoon, mutta koska olen kuunnellut tänään Kotiteollisuutta niin voi olla, että ne pari muuta ovat ujutuksia sieltä kuuntelulistalta. Noista yllämainituista olen ainakin täysin varma.
Ostin pitkästä aikaa keikan jälkeen myös bändituotteen ja olen nyt Maailmanloppu-hupparin omistaja.
Tässä vielä pari kuvaa keikalta. Niistä varmaan selviää sijaintini melko hyvin.
Autostani löytyvä settilistakin kuvassa. Bändin miehet muuten joivat noista heille ostetuista shoteista tasan yhden. Tai siis Hongisto joi. Sinne ne loput shotit jäivät keikan jälkeen lavalle, toivottavasti joku korjasi ne parempaan talteen. Minä nappasin pelkän paperin.
Ensimmäisenä vuorossa Kotiteollisuus.
Olen kuunnellut uuden levyn muutaman kerran läpi ja pidän siitä paljon. Itseasiassa se on lempilevyni sitten Iankaikkisen, jonka ilmestymisestä nyt on jo kuitenkin seitsemän vuotta. Jos kaikkia Kotiteollisuuden levyjä miettii, niin suosikkini ovat Tomusta ja tuhkasta, Kuolleen kukan nimi ja Helvetistä itään. Noiden jälkeen sitten Iankaikkinen ja Maailmanloppu. No mutta joo. Hyvillä mielin keikalle siis, kun uusi levy miellyttää.
Settilista löytyy autostani, kojelautaan teipattuna, mutta muistaisinkohan sen vielä ulkoakin. Sieltä löytyi ainakin Jos sanon, Kädessäni, Valtakunta, Helvetistä itään, Kivireki, Iankaikkinen, Lemminkäisen laulu, Raskaat veet, Pahanilmanlinnut, Maailmanloppu, Musta kuu, Silmä silmästä, hammas hampaasta, Yötä vasten, Hyvien puolella, Outoja aikoja, Mennyttä miestä.
Meinasin heittää pari muutakin joukkoon, mutta koska olen kuunnellut tänään Kotiteollisuutta niin voi olla, että ne pari muuta ovat ujutuksia sieltä kuuntelulistalta. Noista yllämainituista olen ainakin täysin varma.
Ostin pitkästä aikaa keikan jälkeen myös bändituotteen ja olen nyt Maailmanloppu-hupparin omistaja.
Tässä vielä pari kuvaa keikalta. Niistä varmaan selviää sijaintini melko hyvin.
Autostani löytyvä settilistakin kuvassa. Bändin miehet muuten joivat noista heille ostetuista shoteista tasan yhden. Tai siis Hongisto joi. Sinne ne loput shotit jäivät keikan jälkeen lavalle, toivottavasti joku korjasi ne parempaan talteen. Minä nappasin pelkän paperin.
Porispere 2.-3.8.2013
Kuinka onnekas on ihminen, jonka "kotikaupungissa" järjestetään tällainen tapahtuma? Erittäin.
Viime vuoden joulukuussa pääsin kolmelle the 69 eyesin keikalle. Sen jälkeen kaiho ja kaipuu bändiä kohtaan oli aika mieletön. Uusin levy on tullut kuunneltua parikymmentä kertaa. Oli siis tunnelma melko korkealla kun selvisi, että esiintyvät Porisperessä perjantaina. Tämän onnen lisäksi samalle päivälle osui yksi toinen suosikkini, Viikate.
Viikatteen keikka oli vuorossa ensimmäisenä, jo klo 15.15. Aurinko paistaa porotti, lämpöä oli varmaan liki +30 auringossa. Minulla juuri fiksailtu tatuointia ja sen kunniaksi pitkähihainen musta paita. Meinasi tulla tokarivissä kuuma! Vaan se ei haitannut. Viikate oli vetänyt tosi paljon porukkaa, josta olin erittäin hyvilläni. Ansaitsevat kyllä suuren yleisön.Taattua laatua, uuden levyn biisejä ja vanhaa tuttua. Tosi jees.
Vähän illemmalla oli sitten vuorossa kauan odotettu The 69 Eyes. Keikka alkoi kappaleella Love Runs Away, jolloin olin jo saanut kaiken, mitä toivoinkin. Keikasta tarttui kokoelmiini muistoksi rumpukapula, tämän yhtyeen ensimmäinen. En pysty analysoimaan tätä keikkaa sen tarkemmin, se oli vaan täyttä rakkautta.
Muista päivän yhtyeistä tuli katsastettua Turmion Kätilöt, Suicidal Tendensies ja Michael Monroe. Turmion Kätilöt oli superjees, kunnon discomeininki. Suicidal Tendensies ei oikeen uponnut meikäläiselle, vaikka faninsa selkeästi olivat keikkaan tyytyväisiä ja pistivät kunnon meiningit pystyyn. Michael Monroeta en jaksanut katsoa koko keikkaa, kun iski jo väsymys ja piti lähteä kotia kohti. Ilmeisesti muukin yleisö oli jo melko väsähtänyt, sillä yleisön puolelta tunnelma oli jotenkin pliisu.
Lauantaina päivän aloitti CMX. Viimeksi olin nähnyt näiltä festarikeikan joskus 2000-luvun alussa, sen jälkeen vaan klubikeikkoja. Hienostihan se toimi kauniina kesäpäivänäkin. Tältä keikalta on helppo nimetä ehdoton tähtihetki, se oli minulle Puuvertaus.
Eniten odotin lauantailta Disco Ensembleä. Uskalsin tunkea itseni eturiviin, onneksi. Disco Ensemble on maailman parasta ryhmäliikuntaa. Hypin ja pompin enemmän kuin missään jumppatunnilla ikinä. Samalla kun vielä laulaa ja huutaa, niin eikös se jo täytä kaikki aerobisen liikunnan kriteerit? Oli törkeen hienoa ainakin.
Von Hertzen Brothers oli tapansa mukaan ammattitaitoinen pläjäys. Jukka Poika sai lanteet keinumaan ja myönnän laulaneeni varmaan 80% keikasta mukanakin. Syytän tästä ensisijaisesti työkavereita, vaikka Jukka Poika nyt on kyllä aina kuulunut niihin ei-yhtään-mun-genren artisteihin, joista kuitenkin pidän.
Illan viimeinen esiintyjä oli Eppu Normaali, josta en suoraan sanottuna pidä yhtään. Livenä kuitenkin oli näkemisen arvoinen. Biisit heräsivät aivan uudella tavalla eloon, eikä niitä puuduttanut kuunnella. Ei huono.
Kokonaisfiilis viikonlopusta oli haikea, mutta onnellinen. Kesän viimeinen festari, etenkin The 69 Eyesiin liittyvä eroahdistus, kuitenkin tyytyväisyys siihen, miten hieno viikonloppu oli ollut. Porisperelle järjestelyistä ja tunnelmasta kymmenen pistettä.
Viime vuoden joulukuussa pääsin kolmelle the 69 eyesin keikalle. Sen jälkeen kaiho ja kaipuu bändiä kohtaan oli aika mieletön. Uusin levy on tullut kuunneltua parikymmentä kertaa. Oli siis tunnelma melko korkealla kun selvisi, että esiintyvät Porisperessä perjantaina. Tämän onnen lisäksi samalle päivälle osui yksi toinen suosikkini, Viikate.
Viikatteen keikka oli vuorossa ensimmäisenä, jo klo 15.15. Aurinko paistaa porotti, lämpöä oli varmaan liki +30 auringossa. Minulla juuri fiksailtu tatuointia ja sen kunniaksi pitkähihainen musta paita. Meinasi tulla tokarivissä kuuma! Vaan se ei haitannut. Viikate oli vetänyt tosi paljon porukkaa, josta olin erittäin hyvilläni. Ansaitsevat kyllä suuren yleisön.Taattua laatua, uuden levyn biisejä ja vanhaa tuttua. Tosi jees.
Vähän illemmalla oli sitten vuorossa kauan odotettu The 69 Eyes. Keikka alkoi kappaleella Love Runs Away, jolloin olin jo saanut kaiken, mitä toivoinkin. Keikasta tarttui kokoelmiini muistoksi rumpukapula, tämän yhtyeen ensimmäinen. En pysty analysoimaan tätä keikkaa sen tarkemmin, se oli vaan täyttä rakkautta.
Muista päivän yhtyeistä tuli katsastettua Turmion Kätilöt, Suicidal Tendensies ja Michael Monroe. Turmion Kätilöt oli superjees, kunnon discomeininki. Suicidal Tendensies ei oikeen uponnut meikäläiselle, vaikka faninsa selkeästi olivat keikkaan tyytyväisiä ja pistivät kunnon meiningit pystyyn. Michael Monroeta en jaksanut katsoa koko keikkaa, kun iski jo väsymys ja piti lähteä kotia kohti. Ilmeisesti muukin yleisö oli jo melko väsähtänyt, sillä yleisön puolelta tunnelma oli jotenkin pliisu.
Lauantaina päivän aloitti CMX. Viimeksi olin nähnyt näiltä festarikeikan joskus 2000-luvun alussa, sen jälkeen vaan klubikeikkoja. Hienostihan se toimi kauniina kesäpäivänäkin. Tältä keikalta on helppo nimetä ehdoton tähtihetki, se oli minulle Puuvertaus.
Eniten odotin lauantailta Disco Ensembleä. Uskalsin tunkea itseni eturiviin, onneksi. Disco Ensemble on maailman parasta ryhmäliikuntaa. Hypin ja pompin enemmän kuin missään jumppatunnilla ikinä. Samalla kun vielä laulaa ja huutaa, niin eikös se jo täytä kaikki aerobisen liikunnan kriteerit? Oli törkeen hienoa ainakin.
Von Hertzen Brothers oli tapansa mukaan ammattitaitoinen pläjäys. Jukka Poika sai lanteet keinumaan ja myönnän laulaneeni varmaan 80% keikasta mukanakin. Syytän tästä ensisijaisesti työkavereita, vaikka Jukka Poika nyt on kyllä aina kuulunut niihin ei-yhtään-mun-genren artisteihin, joista kuitenkin pidän.
Illan viimeinen esiintyjä oli Eppu Normaali, josta en suoraan sanottuna pidä yhtään. Livenä kuitenkin oli näkemisen arvoinen. Biisit heräsivät aivan uudella tavalla eloon, eikä niitä puuduttanut kuunnella. Ei huono.
Kokonaisfiilis viikonlopusta oli haikea, mutta onnellinen. Kesän viimeinen festari, etenkin The 69 Eyesiin liittyvä eroahdistus, kuitenkin tyytyväisyys siihen, miten hieno viikonloppu oli ollut. Porisperelle järjestelyistä ja tunnelmasta kymmenen pistettä.
Karmarock 27.7.2013
Vuoden odotetuin tapahtuma. Voin nyt kaksi kuukautta myöhemmin todeta, että ensitunnelmani keikan jälkeen oli oikea - Maj Karman tämän vuoden keikka Karmarockissa oli yksi suosikeistani Maj Karman Karmarock-keikoista. Voiko vaikeammin enää asiaa ilmaista? Olin todella tyytyväinen siihen, etten tuntenut tällä kertaa mitään painetta tilaisuudesta, vaan pystyin nauttimaan siitä ja olo oli vallan rento. Bändi oli hyväntuulinen ja keikka jotenkin harvinaislaatuisen letkeä. Ylppö oli hymyileväinen ja bändillä vaikutti muutenkin olevan kivaa. Olivat tehneet edellisenä iltana uuden kappaleen, jonka nimeä en arvatenkaan enää muista, mutta helkkarin hyvä biisi se oli.
Settilista oli festarityyliin melkoinen hittikimara, mutta tällä keikktahdilla niihin hitteihinkään ei todella pääse kyllästymään ja olihan siellä joukossa sitten muutakin; Sid ja Nancy, Taivaanvuohi ja oma suosikkini Pohjola.
Settilista oli festarityyliin melkoinen hittikimara, mutta tällä keikktahdilla niihin hitteihinkään ei todella pääse kyllästymään ja olihan siellä joukossa sitten muutakin; Sid ja Nancy, Taivaanvuohi ja oma suosikkini Pohjola.
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Sotkamon syke / Lauantai 20.7.2013
Lauantain esiintyjistä kiinnosti vain Nightwish, joten latasimme festariseurani kanssa kaiken energiamme (tällä kertaa ilman juhlajuomaa) siihen keikkaan valmistautuessa. Keikan suhteen sinänsä ei oikein tiennyt mitä odottaa, koska tosiaan aiempaa kokemusta Nightwishin keikoilta ei ollut ja toisaalta solistikin on vasta hetki sitten vaihtunut.
Kaikesta huomasi, että yhtye on kova sana maailmallakin ja keikkakokemusta löytyy rutkasti. Lavarekvisiittaa oli huomattavasti enemmän kuin muilla festivaalin esiintyjillä ja ennen bändin lavalletuloa nähtiin pieni intro-video efekteineen. Bändin astellessa lavalle yleisö hullaantui. Naissolisti Floor Jansen huokui lavakarismaa ja lämpöä ja olipa hän opetellut puhumaan suomeakin.
Keikalla kuultiin ainakin:
She Is My Sin
Bless the Child
Ever Dream
Wish I Had An Angel
Nemo
Amaranth
Storytime
I Want My Tears Back
Sekä tietysti pitkä lista kappaleita kahdelta uusimmalta levyltä, joita en nimeltä tunnistanut. Setissä oli ehkä harmillisen vähän vanhempaa tuotantoa, mutta toisaalta uusia kappaleita ei ollut tarvinnut sovittaa uudelleen Floorille toisinkuin esimerkiksi selkeästi madallettu Ever Dream Tarjan ajoilta. Floorin ja Marcon äänet sopivat mainiosti yhteen ja muutenkaan uudesta laulajattaresta ei löytynyt kyllä mitään moitittavaa. Toivonkin, että hän saisi jatkaa yhtyeessä ensi vuonnakin.Yhtyeen varsinaisista jäsenistä selkeästi eniten esillä oli Marco, muiden jättäytyessä hyvinkin taka-alalle. Olin aavistuksen yllättynyt, ettei kosketinsoittaja Tuomas Holopainen puhunut yleisölle keikan aikana sanaakaan. Kuitenkin useimmille Nightwish henkilöityy nimenomaan Holopaiseen. Bändin yleisenergia oli kuitenkin erittäin hyvin kohdillaan, keikka oli kaikinpuolin onnistunut ja toiveet kyllä täyttyivät. Oli todella hienoa vihdoinkin nähdä tämä yhtye livenä, kun sitä kuitenkin on tullut kuunneltua jo liki 15 vuotta.
Tapahtuma teki lauantaina yleisöennätyksensä ja sitä olikin juhlistettu upealla tavalla. Jo entuudestaan rikkaaseen Nighwishin lavashow:hun pommeineen ja lieskoineen oli yhdistetty aivan mielettömän upea ilotulitus keikan viimeisen kappaleen ajaksi. Youtubesta löytyi videota ilotulituksesta, video ei siis ole kuvaamani. Voin kertoa, että oli aika huikeeta olla kokemassa tuo paikan päällä:
https://www.youtube.com/watch?v=X2uqcODPVcI
Kylmät väreet menevät vielä videotakin katsoessa. Mahtava päätösnumero ikimuistoiselle festariviikonlopulle!
Kaikesta huomasi, että yhtye on kova sana maailmallakin ja keikkakokemusta löytyy rutkasti. Lavarekvisiittaa oli huomattavasti enemmän kuin muilla festivaalin esiintyjillä ja ennen bändin lavalletuloa nähtiin pieni intro-video efekteineen. Bändin astellessa lavalle yleisö hullaantui. Naissolisti Floor Jansen huokui lavakarismaa ja lämpöä ja olipa hän opetellut puhumaan suomeakin.
Keikalla kuultiin ainakin:
She Is My Sin
Bless the Child
Ever Dream
Wish I Had An Angel
Nemo
Amaranth
Storytime
I Want My Tears Back
Sekä tietysti pitkä lista kappaleita kahdelta uusimmalta levyltä, joita en nimeltä tunnistanut. Setissä oli ehkä harmillisen vähän vanhempaa tuotantoa, mutta toisaalta uusia kappaleita ei ollut tarvinnut sovittaa uudelleen Floorille toisinkuin esimerkiksi selkeästi madallettu Ever Dream Tarjan ajoilta. Floorin ja Marcon äänet sopivat mainiosti yhteen ja muutenkaan uudesta laulajattaresta ei löytynyt kyllä mitään moitittavaa. Toivonkin, että hän saisi jatkaa yhtyeessä ensi vuonnakin.Yhtyeen varsinaisista jäsenistä selkeästi eniten esillä oli Marco, muiden jättäytyessä hyvinkin taka-alalle. Olin aavistuksen yllättynyt, ettei kosketinsoittaja Tuomas Holopainen puhunut yleisölle keikan aikana sanaakaan. Kuitenkin useimmille Nightwish henkilöityy nimenomaan Holopaiseen. Bändin yleisenergia oli kuitenkin erittäin hyvin kohdillaan, keikka oli kaikinpuolin onnistunut ja toiveet kyllä täyttyivät. Oli todella hienoa vihdoinkin nähdä tämä yhtye livenä, kun sitä kuitenkin on tullut kuunneltua jo liki 15 vuotta.
Tapahtuma teki lauantaina yleisöennätyksensä ja sitä olikin juhlistettu upealla tavalla. Jo entuudestaan rikkaaseen Nighwishin lavashow:hun pommeineen ja lieskoineen oli yhdistetty aivan mielettömän upea ilotulitus keikan viimeisen kappaleen ajaksi. Youtubesta löytyi videota ilotulituksesta, video ei siis ole kuvaamani. Voin kertoa, että oli aika huikeeta olla kokemassa tuo paikan päällä:
https://www.youtube.com/watch?v=X2uqcODPVcI
Kylmät väreet menevät vielä videotakin katsoessa. Mahtava päätösnumero ikimuistoiselle festariviikonlopulle!
Sotkamon syke / Perjantai 19.7.2013
Kaverini bongasi joskus alkuvuodesta tiedon, että Sotkamon sykkeessä esiintyy tänä vuonna Nightwish. Koska kyseinen yhtye on jäänyt minulta näkemättä ja koska mökki sattuu kyseiseltä paikkakunnalta löytymään, ei suurta suostuttelua lähtemiseen tarvittu. Ilokseni perjantain esiintyjiksi valikoitui yksi suosikeistani, Kotiteollisuus, sekä viime kesänä ensimmäistä kertaa Porisperessä näkemäni Amorphis. Kaverini suhtautui hyvinkin ennakkoluuloisesti Kotiteollisuuden keikkaan, mutta minulla oli hyvä luotto kokoajan siihen, että hän tulee yllättymään positiivisesti.
Festaritunnelmiin virittäydyttiin juhlajuoman avulla (Kuten Pmmp:kin laulelee; Montako fisua kannattaa kumota yhdessä illassa?) ja pian se keikka sitten jo alkoikin. Avausraitana toimi Meren mutaa, jonka jälkeen tulikin sitten sopivassa suhteessa uuden levyn kappaletta ja vanhempaa materiaalia. Keikalla kuultiin ainakin Jos sanon, Kielletyn puun hedelmä, Kivireki, Lemminkäisen laulu, Pahanilmanlinnut, Yötä Vasten, Maailmanloppu. Nähtävästi osa on jo totaalisen unohtunut jostain kumman syystä. Harvoin tulee oltua keikalla humalassa, mutta tutun yhtyeen kohdalla haitta jäi sinänsä pieneksi, että helvekon hauskaa oli ja joskus se riittää enemmän kuin hyvin. Ja mikä parasta - kaverikin myönsi, että yhtye oli parempi kuin mitä hän oli odottanut. Ehkä saan hänet seuraksi joskus toistekin.
Kotiteollisuuden jälkeen nautittiin taas muutama juhlajuoma ennen Amorphista. Amorphis veti todella hienon keikan ja oli hyvä valinta illan pääesiintyjäksi. Amorphis soitti Kotiteollisuuden tapaan hyvässä suhteessa uutta levyä ja vanhaa materiaalia. Parhaat hetket keikalta olivat Hopeless Days ja The Wanderer. House Of Sleepiä odotin eniten, mutta taisin olla itse jo melko sleep-moodissa kappaleen tullessa illan viimeisenä (täysin yhtyeestä riippumattomista syistä, bändi veti hyvällä energialla ja kovan setin). No, hyvä syy mennä katsomaan näitä taas uudestaan joskus jonnekin.
Festaritunnelmiin virittäydyttiin juhlajuoman avulla (Kuten Pmmp:kin laulelee; Montako fisua kannattaa kumota yhdessä illassa?) ja pian se keikka sitten jo alkoikin. Avausraitana toimi Meren mutaa, jonka jälkeen tulikin sitten sopivassa suhteessa uuden levyn kappaletta ja vanhempaa materiaalia. Keikalla kuultiin ainakin Jos sanon, Kielletyn puun hedelmä, Kivireki, Lemminkäisen laulu, Pahanilmanlinnut, Yötä Vasten, Maailmanloppu. Nähtävästi osa on jo totaalisen unohtunut jostain kumman syystä. Harvoin tulee oltua keikalla humalassa, mutta tutun yhtyeen kohdalla haitta jäi sinänsä pieneksi, että helvekon hauskaa oli ja joskus se riittää enemmän kuin hyvin. Ja mikä parasta - kaverikin myönsi, että yhtye oli parempi kuin mitä hän oli odottanut. Ehkä saan hänet seuraksi joskus toistekin.
Kotiteollisuuden jälkeen nautittiin taas muutama juhlajuoma ennen Amorphista. Amorphis veti todella hienon keikan ja oli hyvä valinta illan pääesiintyjäksi. Amorphis soitti Kotiteollisuuden tapaan hyvässä suhteessa uutta levyä ja vanhaa materiaalia. Parhaat hetket keikalta olivat Hopeless Days ja The Wanderer. House Of Sleepiä odotin eniten, mutta taisin olla itse jo melko sleep-moodissa kappaleen tullessa illan viimeisenä (täysin yhtyeestä riippumattomista syistä, bändi veti hyvällä energialla ja kovan setin). No, hyvä syy mennä katsomaan näitä taas uudestaan joskus jonnekin.
Ruisrock / Perjantai 5.7.2013
Pitkästä aikaa Ruisrockissa. Viime (ja se eka) kerta oli vuonna 2005, kun esiintymässä oli The Ark. Ruisrockissa on hyviä esiintyjiä ollut sen jälkeenkin ja matkakin Turkuun on olematon, mutta jostain syystä (traumat kävelymatkasta) ei ole tullut lähdettyä.
Nyt oli kuitenkin vähintäänkin pakko, sillä synkkien brittirock-bändien ykkönen The Editors oli kiinnitetty esiintyjäksi samaiselle päivälle kuin synkkien brittipop-bändien ykkönen Hurts. Tätä kaksikkoa ei vaan voinut jättää väliin, joten oli oltava reipas ja suunnattava Ruissaloon.
Omalla autolla Messukeskukseen, josta festaribussilla kohti festarialuetta. Voi miten vanhaksi voi näinkin nuori ihminen itsensä tuntea, kun on seurassa bussillisen humalaisia nuoria. Festarialueelle rämpiminen tuntui kestävän ikuisuuden, eihän tuo matka mikään ihan lyhyt olekaan. Paikan päällä olikin sitten suuren juhlan tuntua; monta esiintymislavaa, lukematon määrä ruokakojuja ja muita kojuja. Kaikesta näkyi, että kyseessä on yksi Suomen suurimmista musiikkitapahtumista.
Kävelin festarialueen ympäri muistutellen itselleni, missä Hurtsin ja Editorsin esiintymislavat sijaitsevatkaan. Huokaisin helpotuksesta kun kumpainenkin löytyi helposti. Istuin nurmikolle rentoutumaan ja kuuntelemaan Samuli Putron keikkaa. En kuullut aivan koko keikkaa, mutta kaikki hitit kylläkin. Hyvin oli yleisö mukana ja hyvinhän tuo odotusmusiikista kävi.
Sitten olikin aika hivuttautua jo kohti Hurtsin esiintymislavaa. Sain itselleni hyvän paikan vitosrivistä keskeltä.
Huokauksia. Keikka oli aivan mieletön. Laulaja-Theon lavakarisma iski kuin häkä, yleisö täysillä mukana, lavalla balettitanssijat, yleisöön heitettiin valkoisia ruusuja pitkin keikkaa. Hurts esitti kaikki hittinsä, eli Miracle, Wonderful Life, Stay, Better Than Life, Sunday, Illuminated sekä oman keikkasuosikkini Blind:in. Lisäksi tietysti myös muita kappaleita, joista itselleni syvimmin kolahti Somebody To Die For, joka onkin uusimman levyn uusin sinkku, eli pian hitti sekin. Keikan aikana sai tanssia ja hyppiä ja toisaalta vain seistä haltioituneena uskomattoman kauniista musiikista. Aivan upea kokemus.
Hurtsin keikan jälkeen siirryinkin sitten Editorsin keikkalavan eteen odottelemaan ja päädyinkin sitten eturiviin. Lava oli erikoisen muotoinen ja laulaja oli lopulta hyvinkin kaukana yleisöstä, mahdollisesti toki omasta toiveestaankin, sillä liikkumavaraa lähemmäskin olisi kyllä ollut.
Yhtye tuntui aluksi jotenkin etäiseltä, joskin musiikillisesti toimi erittäin hienosti alusta alkaen. Laulaja-Tom totesi kyllä muutaman ensimmäisen kappaleen jälkeen, että josko he nyt vaikka pääsisivät vauhtiinkin, eli jonkinlaista "tukkoisuutta" oli ehkä tosiaan alussa. Tunnetuimmista kappaleista kuultiin Munich, Smokers Outside The Hospital Doors, The Racing Rats ja Papillon, joka sai yleisön sekoamaan kunnolla. Biisi oli livenä vielä voimakkaampi kuin levyltä ja sitä tosiaan passasi kyllä mainiosti pokoilla ja tanssahdella.
Ikinä ei saisi harmitella niitä kappaleita, jotka jäävät soittamatta, mutta mitään en voi sille, että olen aavistuksen pettynyt, että eivät soittaneet Blood:ia. Se on kuitenkin itselle se kappale, joka ensimmäisenä tulee Editorsista mieleen. Mutta helvekon hyvä keikka oli siitä huolimatta.
Kahden hienon keikkaelämyksen jälkeen piti sitten pimeässä jolkotella monenmonta kilometriä, josta annan kyllä Ruisrockille miinuksen. Metsätietä useamman kilometrin humalaisten kanssa kävellessä sitä toivoisi jonkinlaista valaistusta sekä järjestyksenvalvojia reitille. Mutta kyllä keikka-adrenaliineilla nyt tuon matkan talsi ja hyvin jaksoi kotiokin vielä ajella. Jos Ruisrockiin ei liittyisi näitä järjestyksellisiä puutteita niin kävisin siellä varmasti useammin kuin kahdeksan vuoden välein. No, jospa ne ensi vuodellekin keksivät jonkun näin hienon bändiyhdistelmän, silloinhan ei sitten auta kuin mennä. Tämän vuoden kaksikko toimi loistavasti ja olen supertyytyväinen, että pääsin paikalle.
Nyt oli kuitenkin vähintäänkin pakko, sillä synkkien brittirock-bändien ykkönen The Editors oli kiinnitetty esiintyjäksi samaiselle päivälle kuin synkkien brittipop-bändien ykkönen Hurts. Tätä kaksikkoa ei vaan voinut jättää väliin, joten oli oltava reipas ja suunnattava Ruissaloon.
Omalla autolla Messukeskukseen, josta festaribussilla kohti festarialuetta. Voi miten vanhaksi voi näinkin nuori ihminen itsensä tuntea, kun on seurassa bussillisen humalaisia nuoria. Festarialueelle rämpiminen tuntui kestävän ikuisuuden, eihän tuo matka mikään ihan lyhyt olekaan. Paikan päällä olikin sitten suuren juhlan tuntua; monta esiintymislavaa, lukematon määrä ruokakojuja ja muita kojuja. Kaikesta näkyi, että kyseessä on yksi Suomen suurimmista musiikkitapahtumista.
Kävelin festarialueen ympäri muistutellen itselleni, missä Hurtsin ja Editorsin esiintymislavat sijaitsevatkaan. Huokaisin helpotuksesta kun kumpainenkin löytyi helposti. Istuin nurmikolle rentoutumaan ja kuuntelemaan Samuli Putron keikkaa. En kuullut aivan koko keikkaa, mutta kaikki hitit kylläkin. Hyvin oli yleisö mukana ja hyvinhän tuo odotusmusiikista kävi.
Sitten olikin aika hivuttautua jo kohti Hurtsin esiintymislavaa. Sain itselleni hyvän paikan vitosrivistä keskeltä.
Huokauksia. Keikka oli aivan mieletön. Laulaja-Theon lavakarisma iski kuin häkä, yleisö täysillä mukana, lavalla balettitanssijat, yleisöön heitettiin valkoisia ruusuja pitkin keikkaa. Hurts esitti kaikki hittinsä, eli Miracle, Wonderful Life, Stay, Better Than Life, Sunday, Illuminated sekä oman keikkasuosikkini Blind:in. Lisäksi tietysti myös muita kappaleita, joista itselleni syvimmin kolahti Somebody To Die For, joka onkin uusimman levyn uusin sinkku, eli pian hitti sekin. Keikan aikana sai tanssia ja hyppiä ja toisaalta vain seistä haltioituneena uskomattoman kauniista musiikista. Aivan upea kokemus.
Hurtsin keikan jälkeen siirryinkin sitten Editorsin keikkalavan eteen odottelemaan ja päädyinkin sitten eturiviin. Lava oli erikoisen muotoinen ja laulaja oli lopulta hyvinkin kaukana yleisöstä, mahdollisesti toki omasta toiveestaankin, sillä liikkumavaraa lähemmäskin olisi kyllä ollut.
Yhtye tuntui aluksi jotenkin etäiseltä, joskin musiikillisesti toimi erittäin hienosti alusta alkaen. Laulaja-Tom totesi kyllä muutaman ensimmäisen kappaleen jälkeen, että josko he nyt vaikka pääsisivät vauhtiinkin, eli jonkinlaista "tukkoisuutta" oli ehkä tosiaan alussa. Tunnetuimmista kappaleista kuultiin Munich, Smokers Outside The Hospital Doors, The Racing Rats ja Papillon, joka sai yleisön sekoamaan kunnolla. Biisi oli livenä vielä voimakkaampi kuin levyltä ja sitä tosiaan passasi kyllä mainiosti pokoilla ja tanssahdella.
Ikinä ei saisi harmitella niitä kappaleita, jotka jäävät soittamatta, mutta mitään en voi sille, että olen aavistuksen pettynyt, että eivät soittaneet Blood:ia. Se on kuitenkin itselle se kappale, joka ensimmäisenä tulee Editorsista mieleen. Mutta helvekon hyvä keikka oli siitä huolimatta.
Kahden hienon keikkaelämyksen jälkeen piti sitten pimeässä jolkotella monenmonta kilometriä, josta annan kyllä Ruisrockille miinuksen. Metsätietä useamman kilometrin humalaisten kanssa kävellessä sitä toivoisi jonkinlaista valaistusta sekä järjestyksenvalvojia reitille. Mutta kyllä keikka-adrenaliineilla nyt tuon matkan talsi ja hyvin jaksoi kotiokin vielä ajella. Jos Ruisrockiin ei liittyisi näitä järjestyksellisiä puutteita niin kävisin siellä varmasti useammin kuin kahdeksan vuoden välein. No, jospa ne ensi vuodellekin keksivät jonkun näin hienon bändiyhdistelmän, silloinhan ei sitten auta kuin mennä. Tämän vuoden kaksikko toimi loistavasti ja olen supertyytyväinen, että pääsin paikalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)