maanantai 24. lokakuuta 2022

RiASA & Stam1na / WS Arena, Vaasa / 110322

Tämä ilta oli niiiiin odotettu. Stam1nan Novus Ordo Mundi klubiolosuhteissa ja lämppäämässä RiASA; täydellisyyttä hipova combo. RiASA:n uusi levy Kaaoksen kämmenellä julkaistiin helmikuussa ja keikka lähtikin käyntiin kyseiseltä levyltä löytävyvällä upealla, energisellä "Isi, mitä oli Funk?" -biisillä. Tunnelma oli samantien katossa. Olen varma, että yhtyeen matkaan lähti tältä keikalta uusia kuulijoita, niin hienosti bändi veti.




Stam1nan keikka oli kokonaisuudessaan aivan loistava. Erityisesti päähän jäi soimaan Novus Ordo Mundi.

Mokoma, Morket / Pakkahuone, Tampere / 9.12.2021

Tämä keikka kuuluu niihin vähintään neljä kertaa siirtyneisiin, joihin sitten lopulta kuitenkin päästiin! Mokomaa lämppäämässä oli Morket (en osaa kirjoittaa yhtyeen nimeä oikeanlaisella O:lla, pahoittelut), joka vetää black metallia jykevällä otteella. Herätteli hyvin illan tunnelmiin.
Mokoman settilista näytti suunnilleen tältä:

Nimensä unohtaneen rukous
Sydänjuuret
Hei hei heinäkuu
Kuollut, kuolleempi, kuollein
Kasvot kohti itää
Vade retro, Satana!
Kuu saa valtansa auringolta
Uskalla elää
Alkupiste
Ihmissokkelo
Haudan takaa
Hujan hajan
Punainen kukko
Mutta minulta puuttuisi rakkaus
Syyttävä sormi
Kesytä perkeleet
Sinä riität
Toinen ihminen
Sinne missä aamu sarastaa

Olin kieltämättä aavistuksen yllättynyt, että Ihmissokkelon biisejä tuli niin vähäisesti, vaikka keikka oli Sokkelon kivitys -kiertueen siirtynyt keikka. Toisaalta yleisöä hellittiin muutamilla vähän harvinaisemmilla keikkavedoilla, joten kävihän se oivasti näinkin. Tunnelma keikalla oli lämminhenkinen ja yhtye vaikutti nauttivan itsekin täysillä.

Viikate / Apollo, Turku / 26.11.2021

Aivan ihanaa oli päästä kuulemaa Rillumarein kappaleita livenä! Matkalla Turkuun fiilisteltiin levyä ja mietin melkolailla jokaisen kappaleen kohdalla, että voi kun tämä kuultaisiin livenä. Aivan kaikki eivät tietysti olleet settiin mahtuneet, mutta olin todella iloinen siitä, että mukana olivat Varjorastaat, Hallava sekä Alhaisen virran maa. Alhaisen virran maa on aivan järjettömän kaunis ja Varjorastaat sekä Hallava sitten taas muutoin levyn suosikkibiisejä. Upea ilta täynnä livemusiikin tuomaa onnea.

Herra Ylppö & Ihmiset ja Tiisu / Rytmikorjaamo, Seinäjoki / 25.9.2021

Ystävän kanssa minilomalla Seinäjoella. Olimme hotellissa yötä ja ennen keikkaa kävimme ravintolassa syömässä. Tuntui muuten aika luksukselta!
Tiisu heitti hullunkurisen, kerrassaan viihdyttävän show:n. Lavalla tapahtui enemmän kuin ihmisen mieli ehtii rekisteröidä. Musiikkityyli ei ole sellaista, jota normaalisti erityisesti kuuntelisin, mutta tykkäsin keikasta kovasti. Se kertoo esiintyjästä paljon.

Herra Ylpön kohdalla palattiin kesän ulkokeikoista sisätilaan, ja itseasiassa tämä oli ensimmäinen Herra Ylppö & Ihmisten klubikeikka, jolla olin mukana sitten Suomi 100 vuotta -kiertueen. 2020 keikat kun olivat HYEX-keikkoja ja sen jälkeen on keikkailtu vain ulkosalla/kesäravintoloissa. Settilista oli muuten kesän keikoilta tuttu, mutta mukaan saatiin erityisnumerona Mellakka. Sekosin hieman. Mellakka on yksi lempibiiseistäni tässä maailmankaikkeudessa.



Tiisu

Herra Ylppö ja Ihmiset