lauantai 10. heinäkuuta 2021

Herra Ylppö (& Ihmiset) / Logomo, Turku / 8.7.2021

Mä olin keikalla!!! Noin tuhannen vuoden ja viiden ikuisuuden jälkeen minä olin keikalla. Oli aivan täydellistä aloittaa tämän vuoden keikat ystävien kanssa Turussa Logomon kesäterassilla Herra Ylpön eturivissä. Olimme jonottamassa hyvissä ajoin, joten saimme jorata ensin Soundcheckin. Ihan jo siitä tuli jäätävät kylmät väreet. Porttien avauduttua meidät saatettiin meille varattuun pöytään, jonne pian saimme hakea etukäteen tilatut vegeburgerimme nautittaviksi. Syömisen jälkeen alkoi odotus - joko joko joko!

Keikka starttasi Ihmiset tulevat -introlla, jota seurasivat EX-kappaleet Lovi ja Parisängyn lakanat. Muita EX-kappaleita ei illan aikana kuultu, vaan setti rakentui Vain elämää -kappaleista ja Ihmisten tuotannosta. Olen tosi onnellinen siitä, että Ylpöllä on tällä kiertueella mukana kaikki Ihmiset! Biisit kuulostivat aivan upeilta. Välillä yleisö kuunteli aivan hiljaa Ylpön kaunista tulkintaa, välillä riehuttiin ja huudettiin täysillä.
Hamid veti pari ihan käsittämättömän kaunista kitarasooloa ja Kosmon rummut saivat väen lähes moshaamaan. Huhujen mukaan eturivissä hetki harkittiin kunnon pittiäkin.

Kaikki oli täydellistä. Järjestelyt toimivat hienosti, sää oli upea, keikkapaikka kaunis. Keikka itsessään oli niin onnistunut, että olin onnellinen paitsi yleisön myös yhtyeen puolesta, hieno aloitus kiertueelle!
Keikkoja on kiertueella edessä 20 ympäri Suomen. Ostakaa lippuja ja tulkaa juhliin!

perjantai 2. heinäkuuta 2021

Heinäkuu on täällä.

Viimeisimmät livekeikat, joilla olen ollut, olivat viime kesän Rock in the City Porin Viikatteen ja Amorphiksen keikat. Viikate oli iltapäiväkeikka, Amorphis taas myöhäisillan. Viikatteen Yökunnaat toivat kyyneleet silmiin. Huomenta humalaiset raikasi ensimmäistä kertaa livenä. Samoin kuin Amorphiksella, keikka oli hieno yhdistelmä uudempaa tuotantoja, vanhoja helmiä ja hyviä poimintoja siltä väliltä. Nautimme suunnattomasti.

Nyt tätä kirjoittaessa tämän vuoden keikat ovat vihdoin alkamassa. Ei voi kuin pitää sormia ja varpaita ristissä sen puolesta, että koronatilanne sallii keikkojen ja festareiden toteutumisen.
Suurena pettymyksenä jokunen viikko sitten KarmaRock30 -bileet päädyttiin siirtämään ensi vuoteen. Kohta kaksi vuotta ilman Maj Karmaa. Ottaa koville.

Tämä surkea tilanne on kuitenkin haastanut myös keksimään uutta. On ollut hyvä huomata, miten hienoja juttuja voi saavuttaa, kun vaan ryhtyy hommiin. Siitä lisää sitten myöhemmin.